“Hän otti riskin ja kutsui minut jouluunsa”

Jouluun liittyy kaksi episodia, joissa tunnistin, että rakkaussuhteemme on syvenemässä ja vakavoitumassa kokonaisen askelen verran.

Ensimmäinen sattui, kun olimme marraskuussa kävelemässä metroasemalta rakastettuni luokse. Se oli ensimmäinen yhteinen marraskuu ja edessä ensimmäinen yhteinen joulukuu. Hän kysyi minulta, miten oikeastaan vietän joulua. Mitä siitä ajattelen ja millaisia tapoja minulla siihen kuuluu?

Vastasin polveilevasti. Ja selittäessäni, miten lapsuudenkodissani joulua vietettiin ja miksi, ja miten olin viettänyt sitä viimeiset kuusitoista vuotta, ja miten nyt haluaisin ehkä sitä viettää, koin, että jotain perin intiimiä tuli kysytyksi ja jaetuksi.

Hän kyllä tunsi kehostanikin jokaisen kohdan, ja minun ajatusmaailmani ja tunteeni läpikotaisin, mutta joulutavoista kysyminen oli vähän samanlaisen oloinen asia kuin se, kun hän oli ensimmäisen iltana laittanut kylppäriinsä minulle hammasharjan ja viittasi ottamaan sen.

Joulu on yhteinen mutta samalla yksityisin juhla. Sitä vietetään kodissa. Se on oman pesän juhla. Sen tavat ja tottumukset ovat peräisin omista perhepiireistä ja niihin liittyy tavattoman tiheä tunteiden dynamiikka.

Aikuisessa rakastumisessa täytyy tehdä päätös siitä, avaako sellaisen joulukotinsa yksityisyyden toiselle. Se on erilainen asia kuin yhdessä vietetyt huolettomat yöt. Kun rakastavainen kysyy toiselta, miten hän oikein viettää joulua, kyseessä on riskialtis siirto: vastausta joutuu punnitsemaan suhteessa omiin jouluperinteisiinsä ja mukavuuden alueisiinsa.

Joitain viikkoja myöhemmin joulukuun puolella hän sanoi, että jos haluan, voin tulla viettämään aattoa hänen perhepiirinsä sukulaisten kanssa. Tietenkin halusin! Se ei ollut vain oven aukaisemista tuohon perhepiiriin vaan samalla yksien ovien raottamista häneen itseensä; suuri, huimaava etuoikeus.

Joulut ovat perheiden ja parisuhteiden sisällä helposti erityisen kuormittavaa aikaa, koska meillä ei täällä Suomessa ole muita suuria yhtenäisiä vuotuisjuhlia, joissa kaikki lapsuuden ja kasvuvuosien myötä kerätyt odotukset, pettymykset, ilot ja surut kanavoituisivat suolalla silatuiksi toiveiksi juhlasta ja onnellisuudesta. Kaikki on aistittavissa ja lähes käsin kosketettavissa.

Uuden parisuhteen tilanteessa ja uusperheen tilanteessa joulun viettäminen toisen perhepiirissä onkin ainutlaatuisen rikas näköala häneen ja hänen taustaansa, sen lisäksi, että se on mahdollisuus tulla otetuksi osaksi tuota perhepiiriä.

Perheestä, josta on kerrottu ja kirjoitettu toiselle kun omaa itseä on avattu kerros kerrokselta, tulee konkreettinen. Kaikki rakastetun kanssa käydyissä pitkissä keskusteluissa esiin nousseet ihmiset ja heidän kuvauksensa saavat kasvot ja hahmon.

Kun kävelee toisten kotiin ja näkee huoneet, tyylin ja sisustuksen, samalla kohtaa ja näkee ne ihmiset, joiden keskeltä rakastettu on kasvanut. Ja siinä katsoessa elämät lomittuvat, valojen ja kynttilöiden ja tuoksujen ja pakettien ja tunteiden tihentämässä juhlatilanteessa.

Hän otti riskin ja kutsui minut jouluunsa. Se oli sen joulun ihme.

Se oli minusta myös poikkeuksellisen hyvä joulu. Kaikki onnistui. Näin hänet astetta sävykkäämmin itsenään. Minut nähtiin ja otettiin vastaan. Jotain, mitä aikaisemmin ei ollut ollut, tuli olevaksi. Syntyivät ensimmäiset yhteiset joulumuistot. Ne ovat erityisiä.

Ja suudelma, jonka sai vaihtaa kun oltiin viimein kahdestaan, kahdestaan omassa joulussa, oli sekin sitten technicolor-sävyinen. Joulusuudelma. Aivan erityinen sekin.

Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.

22 comments on ““Hän otti riskin ja kutsui minut jouluunsa”
  1. Appeaffon sanoo:

    To achieve Cre mediated inactivation of a given gene, 4 OH tamoxifen 4 OHT dissolved either in alcohol and or oil is usually administered by repeated intraperitoneal i where to buy zithromax uk

  2. hidualp sanoo:

    Department of Physics, University of California, Berkeley, Berkeley, CA 94720 can i buy zithromax over the counter I am also still taking oral medications, the progesterone in oil injections, and a vaginal insert endrometrain

  3. eldergy sanoo:

    Juvenile subcorneal pustular dermatosis a case report priligy walgreens com 20 E2 AD 90 20Acrata 20El 20Viagra 20Naturale 20 20Viagra 20Reteta viagra reteta It also reaffirms the remarkable nature of Woods s supremacy in the 2000s

  4. Spucttast sanoo:

    Treatment offset finasteride prescription floroda Pharmacotherapy of Neoplasia

  5. aNgeskzek sanoo:

    In addition, the updated model contained revised estimates of the cost of chemotherapy and distant recurrence, which were larger than the values used in the NICE model stromectol over the counter canada

  6. inpulky sanoo:

    buy viagra online in india For hormone receptor positive breast cancer luminal A and B, hormone therapy consists of selective estrogen receptor modulators tamoxifen and raloxifene is routinely used as adjuvant therapy 129

  7. FreeNcy sanoo:

    It has been linked to heightened risk of liverdamage, cancer, stroke and heart conditions tadalafil levitra Abdominal aortic luminal diameters were measured by ultrasound on day 0 B, after 21 C, 42 D, and 70 E, days of either saline or Ang II infusion saline, n 5; Ang II, n 23 29

  8. praibly sanoo:

    On June 6, a runaway freight train with 72 cars of crude oil derailed in Lac Megantic, Quebec finasteride with free viagra De novo N palmitoylsphingosine synthesis is the major biochemical mechanism of ceramide accumulation following p53 up regulation

  9. Alcorry sanoo:

    One of many reasons that contribute to both of these concerns is the inconvenience and expense associated with external beam radiation lasix 12.5 mg for dogs

  10. jargots sanoo:

    com 20 E2 AD 90 20La 20Viagra 20Me 20Ayuda 20A 20Durar 20Mas 20 20Viagra 20Kya 20Hota 20Hai 20In 20Hindi la viagra me ayuda a durar mas Today, there are ongoing struggles for human rights in Africa, Asia, the Middle East, Europe, the Americas and every corner of the world how is clomid taken com 20 E2 AD 90 20Cheap 20Viagra 20Egypt 20 20Kolko 20Stoji 20Viagra kolko stoji viagra Instead, he blamed the subscriber shortfall on shortage of Apple Inc s iPhone 5S

  11. lamButt sanoo:

    By day 90, the placenta secretes half of the circulating progesterone and 85 of the circulating estradiol 17beta Weems YS, Vincent D, Tanaka Y, et al priligy amazon canada

  12. Deentilia sanoo:

    nolvadex where to buy Hence, according to the modern study, if lopinavir ritonaviris is used for the management of COVID 19 infection, a doubled dosage for HIV infection is demanded

  13. incabbemn sanoo:

    Who benefit s from the OPTOS DAYTONA Wellness Retina WideField Imaging stromectol cost

  14. Nutrist sanoo:

    Eckerd Corporation, The Kroger Co buying cialis generic Prevent symptoms from getting severe in the first place and provide relief of eye irritation, redness, and dryness, especially for those with blurred vision

  15. Addehinue sanoo:

    will doxycycline treat sinus infection Evaluation for Aspergillus and Candida anaerobic culture was negative.

  16. beinuerve sanoo:

    PMID 34069790 Free PMC article. tamoxifen shopping

  17. jeptilk sanoo:

    buy cialis Tests have shown that Men had more white blood cells approximately 45 minutes to an hour after a solo orgasm

  18. Effelfber sanoo:

    More serious symptoms are urinary tract infections UTIs and complete blockage of the urethra, which may be a medical emergency 60mg priligy

  19. Bedovaddy sanoo:

    cialis 20mg price From then onwards, you should be able to achieve erections whenever the need arises

  20. Jari K sanoo:

    Upeasti kirjoitettu ja kuvattu Jaakko!

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top