Blogiarkistot

“Hän otti riskin ja kutsui minut jouluunsa”

Joulusuudelma

Jouluun liittyy kaksi episodia, joissa tunnistin, että rakkaussuhteemme on syvenemässä ja vakavoitumassa kokonaisen askelen verran. Ensimmäinen sattui, kun olimme marraskuussa kävelemässä metroasemalta rakastettuni luokse. Se oli ensimmäinen yhteinen marraskuu ja edessä ensimmäinen yhteinen joulukuu. Hän kysyi minulta, miten oikeastaan vietän

Olisimmepa tavanneet mummoni

Menneisyyden ovi

Toiseen kun rakastuu, haluaisi saada häneltä kaiken: tämän hetken, huomiset ja menneetkin ajat. Jos voisi, vaeltaisi taaksepäin katsomaan toista eri vaiheissa nuoruutta ja lapsuutta. Elämänkulku on kylmä leikkuri. Se, mikä on mennyttä aikaa, on takana. Sinne taakse jäävät myös monet

Top