Joskus vaihtamalla paranee

Vähän kyllä pelotti kirjoittaa tämä otsikko. Ehkä ei saisi ääneen sanoa, että kumppania ”vaihtamalla” elämänlaatu voi parantua – sanotaanhan niin usein, että ”ei se vaihtamalla parane”.

Parisuhde on äärimmäisen kiinnostava ihmissuhde. Itse en ymmärrä siitä vielä kuin murto-osan, mutta kovasti yritän ymmärtää. Apunani käytän omia kokemuksiani, kaikkea lukemaani ja työtäni, jossa saan päivittäin kohdata uusia ihmisiä. Hyvin usein juttelen ihmisten kanssa heidän parisuhteistaan. Minua puhuttelee se, miksi niin paljon jäädään huonoihin ja voimat lähes kokonaan vieviin parisuhteisiin. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin.

Miksi sitten jäädään huonoihin suhteisiin?

Pelko on yksi syy päätöksenteon vaikeuteen. Pelkoja voi olla monenlaisia. Mitä itselle, kumppanille ja yhteisille lapsille käy, jos niitä on, käy jos eroamme? Miten pärjään rahallisesti yksin? Mitä muut ajattelevat? Joskus kysymys voi olla uskonnollinenkin – kun on kerran papin edessä sanottu aamen, onko lupa erota. Jos pelkää ihmisten ja Jumalan tuomiota, ovat panokset aika kovat eikä ihme, jos päätöksen tekeminen hirvittää.

Edellä kuvattuihin kysymyksiin ei voi tietenkään antaa vastausta – etukäteen ei voi tietää eikä varmistella, mitä tulee tapahtumaan. Omasta kokemuksestani ja kanssakulkijoiden polkuja seuranneena varovaisesti uskaltaisin sanoa, että aika kyllä parantaa. Pikkuhiljaa iso kriisi asettuu elämänkaaren osaksi niin, ettei se ole kipeä avohaava vaan yksi kokemus elämän pitkässä juoksussa. Eropäätös voi olla hyvin helpottava ja vapauttava ja hengitys hengittävämpi, vaikka eksän kanssa olisi hankalaa, rahat tiukassa ja kaikki vähän reagoivia.

Oma henkilöhistoria

Omassa henkilöhistoriassakin saattaa olla jotain, mikä pitää huonossa suhteessa. Esimerkki omasta elämästäni: olin itse pieni koululainen, kun vanhempani erosivat ja visusti päätin, etten aiheuta samaa kokemusta lapsilleni. Ja toisin jouduin päättämään. Parisuhteen malli voi suuntaan ja toiseen sellainen, että se estää tarpeellisenkin päätöksen tekemisen.

Tunnelukot

Tunnetasolla saattaa syvällä itsellä olla jotain sellaista, joka estää puhtaan itsensä kuuntelemisen. Puhutaan tunnelukoista, jotka saattavat elämässä olla ”ratin takana” ohjaamassa sitä, missä elämässä kuljeskelee. Tunnelukko saattaa esimerkiksi ohjata tyytymään suhteeseen, jossa jatkuvasti vahvistuu joku sellainen juttu, joka oli tyypillistä jo lapsuudenkodissa. Puolison silmissä saattaa olla vaikkapa katse, joka kertoo, ettei ole riittävä, vaikka miten päin olisi ja kaikkensa tekisi. On vaikea lähteä suhteesta, jossa jokin tuttu, vaikkakin huonoksi havaittu, pitää kiinni.

Mikä on riittävän hyvä syy erota?

Moni kysyy sitä, mikä on riittävän hyvä syy erota. Kumppani ei juo tai käyttäydy väkivaltaisesti. Kumppani voi olla hyvä vanhempi yhteisille lapsille ja silti tuntuu, ettei itsellä ole hyvä olla. Kun on käyty pariterapiat ja –kurssit ja omat terapiat ja aina vaan on vaikeaa, jää ehkä jäljelle syy, joka on hyvin tärkeä. Kun omat tarpeet, toiveet ja odotukset eivät täyty parisuhteessa riittävässä määrin, toinen ei suostu tarvittavaan muutostyöhön parisuhteen eteen ja elämä on jatkuvassa puutostilassa elämistä, on ero ehkä vaihtoehto, jota pitää itsensä pelastamiseksi miettiä. Ei ole väärin kuunnella sitä, mitä sisin sanoo vaan päinvastoin.

Ja siihen vaihtamiseen…

Moni suomalainen on päätynyt eroon. Moni myös solmii eron jälkeen uuden parisuhteen. Joskus vaihdetaan lennossa, joskus pitkänkin sinkkuvaiheen jälkeen, joku jää elämään yksin joko omasta halustaan tai siksi, ettei uutta kumppania tahdo löytyä.

Niinkin voi käydä, että ero jää työstämättä ja vanhat parisuhteessa olemisen tavat, ne toimimattomatkin, kulkeutuvat mukana uuteen ja uusiin suhteisiin. Kai asioita työstämättäkin voi kuljeskella ja ”onnistua”, mitä onnistuminen parisuhteessa sitten tarkoittaakin. Mutta ehkä peiliin katsomisen, omien opittujen parisuhdemallien ”hajottamisen” ja sopeutumiskäyttäytymisen ymmärtämisen kautta voidaan päästä tilanteeseen, jossa eväitä parisuhteen rakentamiseen on astetta enemmän kuin “entisessä elämässä”.

Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa

7 comments on “Joskus vaihtamalla paranee
  1. AgenDeets sanoo:

    John s wort may significantly decrease exposure to exemestane. clomid for pregnancy 15 item self reported erectile function over the past 8 weeks.

  2. seineuh sanoo:

    cheap cialis from india Though Viagra is still the king in ED drug realms, tadalafil and sildenafil the active ingredient of Viagra have the same effect and safety

  3. assockgab sanoo:

    generic cialis online europe Clinicians can also reduce the risk of errors by obtaining a history of all drugs taken by the patient and by reviewing all available information about a specific drug if they encounter unfamiliar product names

  4. Fultsense sanoo:

    Short erythema of a face Nasal congestion Feeling of weight in the head Diffusive muscle pain Hypersensitivity to the formulation constituents priligy and viagra combination These drugs include sildenafil , vardenafil , avanafil , and tadalafil see table Oral Phosphodiesterase Type 5 Inhibitors for Erectile Dysfunction Oral Phosphodiesterase Type 5 Inhibitors for Erectile Dysfunction

  5. Immiple sanoo:

    SPECIAL OFFER buy cialis The prescription drugs that have seen the most rapid growth in cost in the U

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Top