Olen elämäni aikana saanut kohdata valtavan monta upeaa ihmistä. Mukavaa, lämmintä, viisasta, kaunista ja kerta kaikkiaan ihastuttavaa ihmistä. Aina silloin tällöin täytyy joidenkin kohdalla ihan pysähtyä miettimään, että mitä itse asiassa tunnen tätä ihmistä kohtaan. Joskus vastaus on helppo. Ihailen ja välitän, mutten voisi tuntea mitään romanttista tai eroottista. Olen löytänyt ystävän.
Aina tilanne ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Joskus huomaan, että tunteillani olisi potenttiaalia kasvaa kumpaan suuntaan vain; ystävyyteen tai ihastumiseen. Silloin olen ratkaisujen edessä. Joudun puntaroimaan tilannetta ja miettimään mihin suuntaan tunteitani ohjaan. Tahdonko luoda tästä ystävyyden vai päästää ihastumisen tunteen valloilleen. Joskus olen valmis ottamaan epäselvemmissäkin tilanteissa riskin ja ihastumaan vaikka ystävyys voisi joutua silloin vaarannetuksi. Joskus hyvää ystävyyden alkua ei halua laittaa vaakalaudalle, ellei tilanne tunnu hyvin selvältä.
Joillekin pohdintani tuntuu hämmentävältä. Heistä on vaikeaa ajatella, että voisin vaikuttaa siihen mihin tunteeni kehittyvät. Että, ehkä kuitenkin vain huijaan itseäni. Minä en kuitenkaan usko huijaavani itseäni. En ainakaan yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan. Teemmehän me kaiki tätä samaa, tietoisesti tai tiedostamatta. Alamme ihastua uuteen tuttavuuteen ollessamme itse varattuja tai hänen ollessa parisuhteessa, ja toteamme, ettei nyt ole oikea hetki. Laitamme tunteemme jäihin tai emme edes suostu katsomaan tunteisiimme päin vaan kiellämme ne kokonaan. Tai niissä hetkissä, kun rakennamme uudenlaisia välejä exään pian eron jälkeen. Otamme silloin vanhat tunteet ja muovamme niistä hitaasti uudenlaisia. Pyrimme siis monissa hetkissä vaikuttamaan ihastumisen tunteiteisiimme tiedostaen tai tiedostamatta. Joskus paremmalla ja joskus huonommalla menestyksellä.
En tiedä mitä todella tapahtuu, kun totean, ettei nyt ole oikea aika ihastua vaan tahdon mielummin jatkaa ystävänä. Jääkö jotain silti elämään? Onhan lukematon määrä kertomuksia, joissa kahdesta ystävästä onkin vuosien jälkeen tullut pariskunta. Ovatko tunteet olleet silloin aina läsnä, mutta päässeet kukoistamaan vasta oikeana hetkenä, vai syntyivätkö ne ajan saatossa? Ehkei vastauksia olekaan vain yhtä. Ehkä tilanteet ovat tapauskohtaisia. Ehkä ihmiset ja heidän väliset tunteensa kasvavat ja kehittyvät. Ehkä niin käy myös minulle. Voi olla, että joskus, tuo tulpattu potentiaali ihastumiseen elää siellä korkin alla hiljaa ja rauhassa, mutta voi olla, että jokus se myös katoaa. Sen kuitenkin tiedän jo nyt, että moni upea ystävyyteni on alkanut tilanteesta, josssa olen pyähtynyt miettimään, että mitä tätä ihmistä kohtaan oikeastaan tunnen. Me kun osaamme olla niin kovin ihastuttavia monin eri tavoin.
Itsekseen elävä, parisuhdettaan odotteleva ja kirkon nuorisotyönohjaajana työskentelevä transmies. Elämässäni ihmettelen ja pohdiskelen paljon, erityisesti ilmiöitä ihan arkisten asioiden takana. Tekstejäni löydät täältä joka torstai.