Blogiarkistot

Uuh, hän on niin hyvännäköinen!

olen rakastunut hyvännäköiseen

Mitenhän ihmiset vastaisivat, jos heiltä kysyttäisiin, kuinka tärkeä heidän rakastettunsa ulkonäkö on heille? Minulla on aavistus, että moni on varovainen myöntämään ääneen, että ulkonäköasiat ovat oikeastaan aika tärkeitäkin. Sellainen vaikuttaisi pinnalliselta tunnustukselta. Sen sijaan on hyväksyttyä kertoa, kuinka toisen persoona,

Mistä löytyy paras versio sinusta?

Muistan ensimmäisen ihastumiseni koulussa. Olin jo ennen kouluakin ihastunut naapurissa asuvaan poikaan, mutta tähän samalla luokalla olevaan poikaan olin tykästynyt hyvin sitoutuneesti neljä vuotta. Eräänä päivänä neljännellä luokalla tapahtui ihme: tämä poika istui koulun ruokalassa ja luokan pojat huusivat, että

Oikeus olla ihastunut

Olen tänään ollut entisessä yläkoulussani ja yhdessä seurakunnan nuortenillassa puhumassa sukupuolien ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyvistä teemoista. Yläkoululaisille näytin alla olevan Tuure Boeliuksen videon. Videolla, juuri vuoden homonakin palkittu, Tuure puhuu seuraajilleen ensimmäistä kertaa avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Videon aikana näkyvät tunteet heijastuvat

Eka kerta

Kuka oli ensimmäinen ihastuksesi? Missä koit ensimmäisen suudelmasi? Millainen oli ensimmäinen kertasi? Kysymyksiä uusilta ystäviltä viinilasien ääressä, hetken kuvioissa pyörineeltä treffikumppanilta tai nuoruudessa pyörivän pullon ympärillä. Kysymyksiä, joita moni meistä on kuullut ja kysynyt. Kenelläkään ei tietenkään ole koskaan velvollisuutta niihin

Tinder muisteloita – osa III: Profiili

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä ja tänään profiilia. Tinder-profiiliilissa näkyy nimi ja ikä. Siihen voi

Kerta kaikkiaan ihastuttava

Olen elämäni aikana saanut kohdata valtavan monta upeaa ihmistä. Mukavaa, lämmintä, viisasta, kaunista ja kerta kaikkiaan ihastuttavaa ihmistä. Aina silloin tällöin täytyy joidenkin kohdalla ihan pysähtyä miettimään, että mitä itse asiassa tunnen tätä ihmistä kohtaan. Joskus vastaus on helppo. Ihailen ja

Yksityiskohtien loputon uutuudenviehätys rakkaudessa

Yksityiskohta kaupungista, Haapsalu

Rakastettuni soitti minulle juuri. Puhelussa hän kyseli, missä päin kaupunkia olen, ja kertoi suuntaavansa kotiin. Sitten hän mainitsi eräästä käytännöllisestä asiasta ja lopuksi lausui minulle hellyyksiä. Puhelun jälkeen tunnustelin pitkän hetken ajan sitä, miten ihmetyttävän helkkyvältä hopeiselta hänen äänensä kuulostaa.

Pieni Tinder -tutkielma

Olen kaverini luona kylässä. On lauantaiaamu. Kaveri makaa sohvalla väsyneenä, mutta onnellisena, koska hän oli eilen illalla viime yönä treffeillä. Minä makaan sohvan toisessa päässä ja lataan Tinderin useamman kuukauden tauon jälkeen. Minäkin haluan olla väsynyt, mutta onnellinen! Päättäväisenä selaan miespakkaa. Aion pussata

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top