Konmaritta paras

Koin juuri kaikkien konmarilaisten unelman. Tyhjensin koko kotini ja luuttusin tyhjiä lattioita. Ihan pysyvää se ei tosin ole. Toisaalla on kasa laatikoita ja lukematon määrä pikkunyssyköitä. Mutta hetkellisesti siivosin kaikki kaappien taakse kertyneet pölyt ja keittiönkaappien murut. Kävin läpi siinä samalla elämän, joka mahtui niiden seinien sisään. Muistelin myös sitä, että en muistanut ollenkaan, millaista oli pakata laatikoita tahi purkaa niitä. Kai muisti on pyyhkinyt sen mielestä. Mutta muistan kyllä käydyt keskustelut, tehdyt päätökset ja tapahtuneet muutokset. Tähän kotiin on kannettu pieni elävä nyytti. Jonkun elämä on alkanut täällä. Ei ihme, että herkistyin, kun painoin oven viimeisen kerran kiinni.

Pieni idealisti minussa vannoi, että uudessa kodissa siirrän huonekaluja useammin, enkä anna pölypallojen rellestää. Vannoin, etten hanki enää koskaan yhtään uutta tavaraa.

No niin. Ihan kuin vannoisin, että elämässä ei enää tapahdu mitään. Kun pölypalleroita kertyy, niin silloin sitä tietää eläneensä. Taidan olla ehkä enemmän maaretkalliolainen : “Olisi karmiva ajatus tulla elämässään tai ihmisenä tänä syksynä valmiiksi, päästä lopulliseen ojennukseen. Mitä olisi elämä, jos se ei yllättäisi, hyvässä ja pahassa?

Elämässä ei tulla maaliin, vaan räpiköidään, etsitään, yritetään ja epäonnistutaan loputtomasti. Sillä sitä on elämä, joka vie meitä, emmekä me sitä.”

Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top