Blogiarkistot

#sytytänkynttilän, koska kuolemat pakottivat minut luopumaan

Pyhäinpäivän alla ajatukseni monen muun lailla kääntyvät muistelemaan kuolleita rakkaita. Rakkauden roihu-teksteissä käsitellään tavallisesti parisuhderakkautta. Rakkauden roihu ulottuu tietysti myös muihin ihmissuhteisiin. Minun kuolleet rakkaani ovat isovanhempani. Monta muutakin ihmistä elämässäni on kuollut, mutta isovanhempani ovat kuolleista rakkaista eniten niitä,

6 neuvoa parisuhteesta yli puolivuosisadan kokemuksella

54 vuotta. Se on pitkä aika. Esimerkiksi ensimmäisestä The Beatles äänityksestä sekä Suomen ensimmäisen moottoritien avaamisesta on kulunut nyt 54 vuotta. Siinä ehtii tapahtua paljon. Niinpä pysähdyin kysymään mummiltani että, mitä hän oppi parisuhteesta niiden yli 54 vuoden aikana, jotka hän ja

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top