Blogiarkistot

Lahjontaa

On aika jälleen tunnustaa omia parisuhdemokia. Yksi pitkän parisuhteen haasteitahan on, että monia juttuja pohjustetaan jo teini-iässä. Ja tämä lahjominen on meidän suhteessamme aloitettu, kun resurssit ja toisen tunteminen on ollut ehkä vähän heikompaa. Toisaalta toiveet ovat olleet epärealistisia suhteessa

Fantastinen puolisoni hemmottelee minut pyörryksiin

Rakastettuni tekee minusta kauniin

Minulla oli eilen syntymäpäivät. Ne olivat fantastisen hienot ja hyvät. Syynä siihen on puolisoni, joka on fantastinen. Hän ei kerta kaikkiaan lakkaa hämmästyttämästä. Hän on hauska ja mielikuvituksellinen ja perinpohjainen keksiessään aina vain uusia tapoja ilahduttaa minua, ja näkee tavattomasti

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top