Blogiarkistot

#perheloma

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iismmin. Paitsi et voi, jos edessä on perheloma. Been there, done that. Tätä varten on levätty töissä koko pitkä talvi. Iisimmin otetaan sitten taas elokuussa työpaikkaruokalassa seesteisellä puolen tunnin ruokatauolla. Tervetuloa! Astu simulaattoriin. Näin sujuu perheloma:

Kun rakastaja menee lomalle

Rakastaja odottaa lomaa

Heinäkuussa ollaan lomakaudella. Jokaisella on jotain toiveita. Me pidämme lomaa muutamissa katkelmissa, ja jokaiseen katkelmaan suhtaudun samalla odotuksella: odotan, että saamme olla rauhassa kahdestaan. Kesä Helsingin arjessa on kyllä ihana, kun siitä ehtii nauttimaan yhdessä. Loma tarkoittaa kuitenkin sitä, että

Rakastaja mietiskelee muinaisia kreikkalaisia

Nyt on kesäloma ja syvän onnen hetki.

Elämä hymyilee heinäkuista lempeyttä Afroditen kasvoin. Yhteisellä lomamatkalla Kreikassa käyskentelimme ystäviemme kanssa Akropoliksella, sen rinteillä ja Agoralla, ihmettelimme temppeleitä ja veistoksia ja kertailimme myyttejä ja Olympoksen jumalia. Sitten lekottelimme kaukaisen saaren huvilassa meren äärellä. Lepotuolitunnelma inspiroi sopivasti pohdiskelemaan kreikkalaisen mytologian

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top