Blogiarkistot

#perheloma

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iismmin. Paitsi et voi, jos edessä on perheloma. Been there, done that. Tätä varten on levätty töissä koko pitkä talvi. Iisimmin otetaan sitten taas elokuussa työpaikkaruokalassa seesteisellä puolen tunnin ruokatauolla. Tervetuloa! Astu simulaattoriin. Näin sujuu perheloma:

Kaksikymmentä tapaa selvitä kesästressistä!

Stressi! On viimein odotettu kesä. Lehtien palstojen perusteella Suomen lyhyt suvi on pahin stressiaika vuodessa. Laita siis tänäkin kesänä kalenteriin: Työstressi En ole vieläkään rantakunnossa -stressi Mitä tehdään lomalla? -stressi Laiskotteleva teini -stressi Loma alkaa kohta ja työt ihan kesken

Meidän kesässä mikään ei tunnu liian vaaleanpunaiselta

Kesärakkautta

Me tapasimme illalla samassa kadunkulmassa, missä vuosia sitten syleilimme ja suutelimme. Silloin odotin autossa ja juoksin sitten rakastettuani vastaan, kun hän tuli työpaikaltaan talvipimeässä tapaamaan minua hetkeksi. Nyt hän odotti minua samassa kohdassa pyörän kanssa. Rullasin siihen ja se samalla

Ihan pieniä asioita

Onko asiat elämässä hyvin vai huonosti? Monesti sen huomaa ihan pienistä asioista. Puolison valitsemaa arkiruokaa kannattaa esimerkiksi kehua. Keittiönpöydän ääressä on hauskempaa, kun makkarassa on makua. Tunnelma latistuu varmasti, jos kalapuikkojen mielikuvituksettomuudesta muistutetaan. Kehu ja kiitos eivät maksa mitään, mutta

Muistatteko jäätelökesää?

Pariterapiaan hakeutumisessa on kaksi ruuhkahuippua. Toinen on ennen lomia ja toinen lomien jälkeen. Kesän koittaessa herätään siihen, että aurinko lämmittää ja luonto on kuin paratiisi, mutta parisuhde elää syksyä tai talvea. On kenties toive ja muisto jäätelökesästä, mutta miten sinne

Kesässä, käsi kädessä

Kesätaivaan alla heinien läpi taivaalle katsellen

Täältä kodin nurkalta lähtee polkujen verkko, joka levittäytyy rinteitä pitkin alas merenlahden rantaan. Nyt kun on alkukesä, polut ovat liikuttavan kauniita. Tänään kävelimme illallisen jälkeen lämpimässä ilmassa ja sen tuoksuissa. Lintuja on niin paljon ja ne laulavat niin kauniisti. Pihlajat

Apua. Ajokortti!

Perheen teini sai tänään mopokortin. Puolisoni lähti vappureissuun ja minä jäin töihin. Tänä aamuna ajokoe oli klo 9. Sain junasta lapsen äidiltä hermostuneen viestin. Tuntui jännittävän saako lapsi kortin. Näitä korttijuttuja on nyt, kun vanhimman pitäisi yrittää autokorttia ensi viikolla.

Sydämen levoton tykytys

Talvi on väsyttävä, mutta pimeydessään armelias. Kevät on hurja ja julma. Valo pakottaa katsomaan itseä. Oma ruumis on talven jäljiltä kömpelö, pää sumea. Iho on kalpea ja kuiva. Silmänaluset edellistä kevättä tummemmat, uurteet edellistä kevättä syvemmät. Kevät edellistä kevättä raa’empi.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top