Blogiarkistot

Isommissa käsissä

Tänäkin aamuna sain herätä omassa sängyssäni turvassa rakkaitteni lähellä. Tänäänkin aloitin päiväni ilman pelkoa siitä, että jokin rikkoisi arjen tavallisuuden. Minun ei tarvitse pelätä, kun kävelen lasteni kanssa kouluun ja päiväkotiin ja jatkan siitä päivän töihin. Voin luottaa, että päivän

Paastovinkki: Anna aikaa läheisillesi

Pääsiäistä edeltää kristillisen tradition mukaan paasto. Aika, jolloin haastetaan tarkastelemaan omaa elämää, suhdettaan toisiin ja Jumalaan. Tarkastelemalla tapojaan ja suhteitaan tulee huomanneeksi unohdettuja asioita, itsensä, läheisensä ja Jumalan. Itseensä käpertynyt saattaa huomata muut ja kaiken aikansa toisiin käyttävä löytää itsensä.

Läheisemme ovat parhaita opettajiamme

Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top