Blogiarkistot

Vasara ja nauloja

Arki on rakentamista, elämän ja talon. Lähes aina se on ollut osa minun ja puolisoni yhteistä elämää. Tähän ajatukseen heräsin vähän aikaa sitten. Ensimmäinen yhdessä loppuunsaattamamme rakennusprojekti oli kesämökki, jota mieheni oli alkanut rakentaa jo ennen tapaamistamme. Meillä motivaatio rakentamiseen

Isommissa käsissä

Tänäkin aamuna sain herätä omassa sängyssäni turvassa rakkaitteni lähellä. Tänäänkin aloitin päiväni ilman pelkoa siitä, että jokin rikkoisi arjen tavallisuuden. Minun ei tarvitse pelätä, kun kävelen lasteni kanssa kouluun ja päiväkotiin ja jatkan siitä päivän töihin. Voin luottaa, että päivän

Pois piilosta

Tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se on ainakin minulle tärkeää enkä usko olevani yksin tämän tarpeeni kanssa. Kuitenkin ennen kuin voin tulla näkyväksi, minun pitää uskaltaa. Uskaltaa avata suuni, kertoa mitä kaipaan, kertoa mistä pidän ja mistä en pidä. Minun pitää

Tasohiomakone – rakkauden lahja

Olen mietiskellyt viime aikoina rakkauden kieliä eli tapoja, miten koemme tulevamme rakastetuiksi. Jokainen kaipaa rakkautta, mutta kaikille se ei mene perille samalla tavalla ilmaistuna. Gary Chapman on jakanut nämä tavat viiteen rakkauden kieleen. Joku kaipaa eniten kosketusta, toinen lahjoja. Yhdelle

Liian vähän aikaa?

Liian vähän aikaa. Ei ehdi, ei jaksa. Arki on yhtä kaaosta. Töitten lisäksi pitäisi vielä laittaa ruokaa, siivota, kuljettaa lapsia harrastuksiin ja itsekin harrastaa. Pitäisikö jossain välissä viettää aikaa puolisonkin kanssa ja hoitaa parisuhdetta? Kannattaako edes? Elämä tuntuu olevan täynnä

Paras ystävä

Eilen oli ystävänpäivä. Muualla maailmassa se on rakastavaisten päivä, mutta Suomessa silloin muistetaan ystäviä yleisemminkin. Minä en ole koskaan osannut viettää ystävänpäivää. Se on tuntunut aina jotenkin teennäiseltä. Onhan toki mukavaa, että erityisesti yhtenä vuoden päivänä muistan ystäviäni, mutta eikö

Rakkautta on rukous

Vietimme mummoni 85-vuotisjuhlia tänä kesänä. Mummo on topakka karjalaisnainen, joka on aina puhunut suunsa puhtaaksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Räiskähtelevän kuoren sisällä sykkii kuitenkin lämmin ja rakastava, sekä rukoileva ja Jeesukseen turvaava sydän. Tiedän mummoni ja edesmenneen pappani rukoilleen meidän

Rehellisyys ilman rakkautta on raakaa

Rehellisyyttä ja avoimuutta pidetään usein toimivan parisuhteen lähtökohtina. On tärkeää kertoa omista tunteista ja ajatuksista toiselle, jotta suhde syvenisi. Tavoitteista kertominen luo mahdollisuuden yhteiselle unelmoinnille ja oman menneisyyden avaaminen auttaa ymmärtämään kenelle oikeastaan sanoikaan ”tahdon”. Jos molemmilla on halu ymmärtää

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top