Blogiarkistot

Aina minussa

Jos kertoisin voimabiiseistä, joita soittolistani tällä hetkellä toistaa, kirjoittaisin Raappanan  Lopussa kiitos seisoo– biisistä tai Elokuun ihanan kepeästä  Saatilla-biisistä. Mutta en kirjoita niistä. Tai kirjoitin jo, mutta vain todeten. Toteaminen ei riitä musiikista kertomiseen. Haluan kirjoittaa tunteen kautta. Tunteet tulevat heti,

Koko kimppu rakkausbiisejä #voimabiisi

Musiikillinen kukkakimppu

Minun ja rakastettuni tarina lepää musiikin vuoteella, on musiikin pieluksiin pedattu ja soi lauluja. Silloin alun hämärässä, kun ei tuntunut löytyvän selkeitä ajatuksia, löytyi paljon musiikkia, joka osui ja kannatteli. Musiikki antoi vastauksia ja johdatteli. Me olemme jakaneet keskenämme kymmeniä

Rakkaus on rock!

Rakkaus on rock

“I’ll love you with all the madness in my soul…” Sain joululahjaksi Bruce Springsteenin omaelämänkerran (kiitos, sisko!) ja olen ahminut sitä mielenkiinnolla. Lukiessa palautui vähä vähältä mieleen, kuinka syvällisesti Brucen levyt ja musiikki vaikuttivatkaan minuun varhaisessa nuoruudessa, 13-vuotiaasta alkaen. Monenlaisetkin

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top