Blogiarkistot

Yksinhuoltaja on kuin talopaketti…

Olen yksinhuoltajuuden ytimessä. Tätä taivalta on takana vasta 4,5 vuotta, mutta kyllä tämäkin aika ajatuksia on herättänyt. Ja herättää jatkossakin. Itselleni kävi eroprosessissa niin, että olin alussa aikamoisessa sokkireaktiossa. Tai reaktiovaiheessa oikeammin jos ihan vaikka Cullbergin kriisiteoriaa ajattelee. Olin ihan

Tämä rakkaus ei ole rooleihin rajattu

kaksi ihmistä liikkeellä

Tuolla on se syyskesän tuuli, joka kohisuttaa koivuja vähän liian voimakkaasti. Pyöräilimme hetki sitten kotiin kaupungista ja kumppaniani vilutti viimassa. Pysähdyimme hetkeksi tien laitaan. Annoin hänelle takkini ja ajoimme sitten kotiin. Kun pyöräilimme loppumatkaa, ajattelin parisuhteeseen kepeästi liitettyjä sukupuolirooleja. Yhdenlaiseen

Top