Blogiarkistot

Eka kerta

Kuka oli ensimmäinen ihastuksesi? Missä koit ensimmäisen suudelmasi? Millainen oli ensimmäinen kertasi? Kysymyksiä uusilta ystäviltä viinilasien ääressä, hetken kuvioissa pyörineeltä treffikumppanilta tai nuoruudessa pyörivän pullon ympärillä. Kysymyksiä, joita moni meistä on kuullut ja kysynyt. Kenelläkään ei tietenkään ole koskaan velvollisuutta niihin

Ei me määritellä

Elämässäni on ihminen. Ihminen, josta välitän ja joka välittää minusta. Olen sitoutunut häneen ja hän minuun. Vietämme aikaa yhdessä ja suunnittelemme tulevaakin. Joku voisi sanoa, että seurustelemme. Me emme kuitenkaan sano niin. Me emme tällä hetkellä määrittele suhdettamme. Määritelmät ja

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top