[avatar]
Ihmisen suurimmat pelot ovat tulla hylätyksi rakkaussuhteessa ja nolatuksi yhteisönsä silmissä. Sitoutuessani uuteen ihmissuhteeseen ja tekemällä sen julkiseksi altistan itseni näille molemmille.
Silti muuta tietä ei ole. Jos haluan rakastaa aidosti tänään ja jokaisen tulevana huomisena, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sitoutua täysillä.
Prosessi on kolmevaiheinen. Ensin keskustelen itseni kanssa siitä, onko tämä ihminen todella se, jota olen etsinyt. Se, joka on juuri se minulle sopiva. Kuulostelen tunteitani ja kehoani. Ja kun tunnen, että tässä sylissä olen kotona, tiedän, että tähän haluan jäädä. Silloinkin kun traumamme alkavat kolahdella yhteen ja tulee hankalia oloja ja aikoja, haluan pysyä tässä.
Sitten tutkailen toisen tunteita ja tahtotilaa. Jos olen onnekas, toinen tuntee samoin. Hän haluaa pitää minut sylissään aina, herätä vierestäni ja rakentaa uutta elämää yhdessä. Elämänkoulu on kuitenkin opettanut, että näistäkään asioista en voi saada ikuista varmuutta. Silti, kun tarpeeksi tahdon, haluan uskaltaa sitoutua tähän suhteeseen ja sanoa sen ääneen. Hylätyksi tulemisen riskin uhallakin.
Yhdessä teemme sitten päätöksen siitä, miten suhteemme määrittelemme ja kuinka julkinen se on. Itselleni uuden parisuhteen julkaiseminen Facebookissa ”koko maailmalle” oli vahva sitoutumisen osoitus. Joku pieni ääni sisälläni kuiskutteli kyllä korvaani: ”entäs jos tämä ei kestäkään, sitten on noloa taas muuttaa parisuhdestatusta”. Vaiensin sen. Haluan uskaltaa, julkisen häpeän uhallakin. Koska muuta tietä ei ole. Koska haluan rakastaa, minun täytyy uskaltaa. Siksi #uskallanrakastaa.
Työroolissani olen perheneuvoja, perhepsykoterapeutti ja seksuaaliterapeutti. Työssäni kohtaan ihmisiä ja suhteita rakkauden roihun eri vaiheissa. Yksityiselämässäni olen pitkästä avioliitosta leskeytynyt aikuinen nainen, joka ihmettelee ja ihastelee uuden parisuhteen alkuvaiheita. Blogeissani katselen maailmaa näistä kahdesta näkökulmasta ja niitä sopivasti sekoitellen.