Rakastetullani on ihmeellinen kyky saada minut viihtymään ja viipymään hetkessä. Sanottakoon sitä vaikka lumovoimaksi.
Hänen kanssaan oleminen on niin palkitsevaa, ja palkintona on ilojen kimara. Se voi olla hänen äänensä soinnin kuuntelemista tai se voi olla katselemista – hän on kaikkialta katsottuna niin kivan näköinen, etten halua lähteä minnekään muualle sitä katselemasta. Katson vaikka hänen niskaansa ja sen lyhyeksi leikattujen hiusten mukavaa karheutta, ja tunnen selvästi, että olen löytänyt itselleni kodin maailmassa. Tai kun katselen häntä pihalla ottamassa hitaan askelen kerrallaan ja tähyilemässä puiden latvuksiin, jotta näkisi sen linnun joka juuri nyt sattuu laulamaan niin hauskasti, ajattelen, että kestäisipä iän kaiken tämä suloinen hetki, jossa saan tuntea tätä pakahduttavaa hellyyttä pihan poikki häntä kohtaan.
Minusta on niin rikasta ja ainutlaatuista saada olla hänen lähellään ja tehdä tämän päivän asioita yhdessä, että siinä tunteessa lepää yhtä suloisesti kuin hänen sylissään. Tuntuu, että meillä on kaikki tässä.
(Hän ehdotti minun kirjoittavan tähän, että rakastaa minua. Mitä minulta siis enää voisi puuttua?)
Yksi rikkauksista on se, kuinka rakkauden aikajänne aukeaa tästä hetkestä kaikenlaisen sellaisen muistelemiseen ja uudelleen kertomiseen, mitä olemme tehneet ja kokeneet. Tämä yhdessä kertominen on tämän hetken elämistä sekin. Me muistelemme yhdessä, tässä ja nyt, ja jaamme sen keskenämme.
Entäs tulevaisuus, tarvitsemmeko me sitä, kun tässä on jo kaikkea paljon enemmän kuin on osannut koskaan kaivatakaan?
Toki. Tulevaisuus on onnen heijastelemista huomisten mahdollisuuksiin.
Rakastavaisten tulevaisuus rakentuu unelmista, jotka unelmoidaan yhdessä. Nykyisyys on vuoren laki ja sieltä he katselevat eteenpäin, osoittelevat toisilleen asioita ja mittailevat välimatkoja niihin keskustellen. Niin mekin.
Kun tärkein on tässä meidän välillämme, kaikkea muuta voi aina punnita halulla kokea jotain lisää yhdessä: jotain uudenlaista ensimmäistä kertaa tai jotain hienoa uudestaan. Nähdä paikka, kuulla musiikki, kutsua ja yllättää ystävät, rakentaa pieni tai suurempi projekti jonkin ilon ympärille – sellaisia unelmia, jotka muodostuvat kokemuksiksi meille.
Jotkin unelmat löytyvät sellaisesta, mitä toinen on elämässään pitkät ajat kantanut toiveena mukanaan ja johon toinen myös tarttuu, jotkin syntyvät vapaasti fantasioidessa sitä, mitä voisi olla ja mitä voisi syntyä ja tulla, jos mikään ei meitä pitelisi.
Ei meitä juuri mikään pitelekään. Kaikenlainen tuntuu mahdolliselta.
Meidän ja unelmien välissä levittäytyy se luovuuden tila, jota asumme. Meidän tulevan menneisyytemme me synnytämme siinä ja muokkaamme tässä hetkessä. Huomenna se on osa meitä niissä muisteluissa, joissa itseämme katselemme.
Kalentereihimme olemme merkinneet reittejä unelmiin tuleville kuukausille. Ja uudet unelmat muotoutuvat, kun niiden antaa tulla, illalla sängyssä jutellen tai kävelyretkellä tai kotiinpäin pyöräillessä. Keksitään kukkien istutus tai hassu taidehanke tai keittiön remontointi tai juhlat tai muuta, pientä ja suurta. Lumottuna ja rakastuneena.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.