Yksipuolista rakkautta

Suljin kirjan kannet illalla viimeistä kertaa. Huomasin hakeutuneeni kaikkina vapaahetkinä päähenkilöiden seuraan: nuoren maanviljelijän Michael Hosean ja Angelin, kuvankauniin entisen prostituoidun. 500-sivuiseen romaaniin oli mahdutettu virkistävä kertomus nuoren miehen rakkaudesta, jonka avulla hän yritti pehmitellä elämään pettynyttä sydäntä. Nainen karkasi kotoa kerta toisensa jälkeen, mutta mies haki hänet yhä uudestaan takaisin. Paitsi viimeisellä kerralla.

Francine Riversin kirjoittamaan Vapauttavaan rakkauteen oli ahdettu usean ihmisen unelma. Että rinnalle löytyisi ihminen, joka suostuisi näkemään ja silti rakastamaan. Ja miten vaikeaa rakkauden kestämiseen luottaminen onkaan! Helpompaa on ottaa jalat alle, eikä jäädä odottamaan, josko se tällä kertaa tekee kipeää.

Maassamme asuu poikkeuksellisen monta sinkkua. Yli 155:ssa Suomen 313:sta kunnassa asuu miehiä naisia huomattavasti enemmän. Naiset taas pakkautuvat koulutuskeskuksina toimiviin kaupunkeihin. Vaikka osa valitsee yksinelämisen tietoisesti, moni jää tahtomattaan elämänkumppania ilman. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Mutta ei parisuhdekaan yksinäisyyttä itsestään selvästi poista. Liian moni elää puolison lähellä yksin. Kantaa sisällään kokemusta siitä, ettei toinen välitä, eikä tahdokaan välittää. Ei näe, ei kuule, ei huomaa.

Mitä toisen hyväksi voi yksin tehdä? Vaikka nykyään niin vannotaan tasapuolisuuden ja vastavuoroisuuden nimiin. Totta kai rakkauden kuuluu olla molemminpuolista. Mutta entä jos toinen kykenee siihen jossain kohdassa toista paremmin? Ainakin me olemme tässä asiassa erirytmisiä: osaamme rakastaa itseä ja toista eri kohdista eri lailla. Yhdelle on annettu perusturvaa kauhalla, toiselle pikkulusikalla. Toiselle taas itseluottamusta kumppanillekin jaettavaksi.

Mitä on toisen hyväksi uhrautuva rakkaus? Sitäkö, että suostun tekemään päivästä toiseen hyvää, vaikka puoliso siitä piut paut välittäisi? Saatikka rakastaisi samalla mitalla takaisin. Voiko ihmisen sydän rakastamalla muuttua? Tutkimusten mukaan lempeys, myötätunto ja ilo voivat vähin erin sulattaa ihon ympärille kerrostuneen jään. Mitä maksaisi, jos pienessä mittakaavassa kokeilisin?

Olen tuuminut pariuhdekriisin työstämistä toimivaksi parisuhteeksi väitöskirjaksi asti. Yhdessä sittenkin – Kokemukset erokriisistä, vertaistuesta ja muutoksesta parisuhteessa julkaistiin Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa vuonna 2012. Olen kirjoittanut myös Paremman avioliiton rakkauspankki -kirjan, josta löytyy nimensä mukaisesti talletusohjeita rakkauden säästöpossuun. Järjestän työkseni parisuhdetapahtumia Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtajana.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top