Olemme lähdössä syyslomamatkalle. Pakkaus näyttää venyvän tutusti aika myöhäiseksi. Aina käy niin, mutta ei haittaa, meillä on samanlainen rytmi. Me kyllä yritämme olla suunnitelmallisempia, nytkin haimme matkalaukun alas jo eilen iltapäivällä. Vaan hyvästä yrityksestä huolimatta näyttäisi tulevan taas klassinen matkaanlähtö.
Siitä tulee mieleen ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme. Silloin me pakkasimme eri osoitteissa ja soittelimme puhelimella pitkin iltaa ja yötä. Myöhään meni heti alkuun. Matka oli suurenmoisen ihana.
Se oli kolmisen vuotta sitten. Niin pieni numero! Tiedän, että se on niin, mutta minun on vaikea uskoa tuota todeksi. Tuntuu nimittäin, että on kulunut kokonainen aikakausi siitä lentokenttäbussiin astumisesta ja vierekkäin penkeille asettumisesta, toisen sydäntäläpättävästä mittailemisesta ja hänen matkustustyylinsä tunnustelusta sekä ylenpalttiseen läheisyyteen ja rakastumiseen sekoittuvasta matkalla olemisen yhteisen ilon löytämisestä.
Jos sanoisin, miten pitkään tässä yhteisessä elämässä on tuntunut menneen, sanoisin että reilu vuosikymmen. Vuosikymmen rakkauden aikaa.
Tämän rakkauden aikaan tuntuu siis mahtuvan ainakin kolme kertaa enemmän asioita ja tuntemista kuin tavalliseen kalenterin aikaan. Jos me elämme kolmekymmentä vuotta, olemme sitten rakastaneet vuosisadan.
Siitä hetkestä alkaen kun katsoin ensimmäistä kertaa syvälle tuon naisen ihmeellisiin silmiin, ja rakastuminen alkoi, aika alkoi hidastua. Jos joskus aiemmin on tuntunutkin, että päivät, viikot ja vuodet rientävät nopeasti ohi, se on muuttunut. Sen sijaan aika itsessään alkoi tuntua painavalta ja tiuhalta. Tuli niin paljon aistittavaa, tunnettavaa, ajateltavaa, koettavaa ja jaettavaa, että se täytti kaikki hetket tiiviillä merkityksellisyydellä.
Sen jälkeen kun hän katsoi minuun, minulla ei ole ollut hetkeäkään, joka olisi tuntunut tyhjältä. Ei ole tarvinnut valitella, ettei ole mitään tekemistä, koska ajatukseni kääntyvät heti hänen puoleensa ja sitten aina tulee halu, sanojen hakeminen alkaa ja niitä seuraavat rakastamisen teot.
Alkavaan päivään liittyy aina herääminen, aamu, odotuksia, haaveita, toiveita, himoja, päivän työt, vuorovaikutus ja viestein tavoittaminen, kohtaamisia, yhteen tulemista, jaettu tila, puhetta, keskusteluja, koskettamista, odottamista, asettumista, katsomista ja kuuntelemista, suunnitelmia ja niiden toteuttamista, kietoutumista, lämmön saamista ja antamista, unen metsään kulkemista. Ja kaikki jokapäiväiset yksityiskohdat, ystävien kohtaamiset ja elämämme limittyminen taloon, kaupunkiin, vuodenaikoihin ja sen sellaiseen.
Elämä ei mene hukkaan. Se tuntuu loppumattomalta. Ehkä se johtuu siitä, että jokainen hetki on niin kallis. En halua minnekään muualle hänen luotaan. Haluan kaikkialle hänen kanssaan. Siksi me matkustammekin, uudestaan ja uudestaan, niin paljon kuin mahdollista. Kävelemme vieraissa kaupungeissa ja uusilla rannoilla. Kiinnitämme maailman meihin. Minulla ei ole kelloa ranteessa. Olemme tässä ja nyt.
Aika on meidän elämämme kulun säilö.
Lentokone lähtee kyllä oman aikataulunsa mukaan. Kohta pitää alkaa se pakkaaminen. Mutta meillä on aikaa, aikaa, onnellista aikaa. Vaikka sitten läpi yön.