Kirjoittelen tekstiä ensimmäisen adventin jälkitunnelmissa. Adventti sujahti töiden merkeissä, mutta joulumieli alkaa kyllä hiipiä hiljalleen sisimpään. Kirjoitin kesän kynnyksellä tekstin siitä, miten meillä kotona tuoksuu pulla pitkästä aikaa. Vähän samassa teemassa nytkin kuljeskelen.
Ensimmäinen, toinen ja kolmas eronjälkeinen joulu menivät jonkinlaisessa erosumussa. Jälkikäteen melkein puistattaa oma tunnetila. Varsinkin lasteni puolesta harmittelen kuluneita neljää vuotta. Millainen muisto heille näistä ”Äiti on vähän pihalla” -jouluista mahtoi jäädä?
Neljän sinkkuvuoden ja yksinhuoltajavuoden jälkeen olen joulun suhteen nyt ihan erilaisissa tunnelmissa. Mutta vähän täytyy katsoa taaksepäin ennen kuin katson tulevaan. Ehkä voit saman kokeneena yhtyä kokemuksiini?
Itselleni ero oli järisyttävän hirveä kokemus. Se pisti minut kertakaikkisen polvilleni henkisesti. Olen vasta kuluneena syksynä ihan oikeasti tajunnut, mitä minulle tapahtui. Väsyin ihan kerta kaikkiaan ja sulkeuduin sisäänpäin. Olen puhunut neljän vuoden retriitistä ja sitä kulunut aika todella oli.
Retriitti tarkoitti kotiin sulkeutumista. En ole pitänyt neljään vuoteen yhteyttä ystäviin – ei olisi ollut mitään muuta sanottavaa kuin ”Olen eronnut”. En jaksanut työpaikalla panostaa muuhun kuin perustyöhön. Kotona tiskikoneen tyhjentäminen tuntui ylivoimaiselta. En muistanut syntymäpäiväänsä viettäneitä sukulaisia kuten yleensä tein. Istuin kotona, poltin suitsukkeita, nukuin ja surin aivan pohjattomasti.
Olen aina ollut vähän kotihiirimeininkiin taipuvainen ja nauttinut leipomisesta ja joulun odottamisesta. Eron jälkeen en lähettänyt joulukortteja, kodin koristelin muutamaksi päiväksi joulun näköiseksi vain lasten vuoksi ja tyydyin istumaan jouluaattoillan yksin kotona lasten ollessa isällään. Tuota trauman sävyttämää joulutunnelmaa en soisi kenellekään.
Mutta niin se vaan aika tekee tehtävänsä. Sumu vaihtuu orastavaksi uudeksi maisemaksi. Sumuverhon takana oli salaa tapahtunut paljon sellaista, mitä en pystynyt näkemään enkä osannut odottaa. Olin syntynyt ihan uudeksi ihmiseksi, minuksi ja elämä oli kuin huomaamattani muuttunutkin itseni näköiseksi.
Ja joulukin taas jollottaa. Joululahjoja on ollut kaapissa jo monta viikkoa, lasten kanssa askarrellaan kortteja ja kirjoitetaan joulupukille. Taatelikakkua varten odottavat taatelit kaapissa ja hyvällä mielellä teen itse laatikot ja nautin kaikesta taas niin että nautinkin.
Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa