Apua. Ajokortti!

Perheen teini sai tänään mopokortin. Puolisoni lähti vappureissuun ja minä jäin töihin. Tänä aamuna ajokoe oli klo 9. Sain junasta lapsen äidiltä hermostuneen viestin. Tuntui jännittävän saako lapsi kortin. Näitä korttijuttuja on nyt, kun vanhimman pitäisi yrittää autokorttia ensi viikolla. Klo 9.18 tuli viesti: ”läpi meni”. Ensin tuli asiaan kuuluvia onnitteluviestejä. Kohta junasta luurini tuli viesti: ”Apua. Kortti tuli, pelottaa!” Totta toinen puoli, vaikka huumoriakin se yritti olla?

Näin se menee. Ensin toivoo, että lapsi onnistuu ja kun onnistuu, tulee uusia huolia. Vastasin huoliviestiin hyvin asiallisesti: ”JEE!”

Mieleen nousee omat mopovuodet. Minulla oli sellainen pieni Solifer-Suzuki, kun silloin oli cool ajella sellaisella. Maalasin bensatankin ihan itse hopeanhohtovioletiksi ja istuin verhoiltiin, kun ostin sen käytettynä ja siinä oli reikä. Tyttöjä ei mitenkään koko ajan hyppinyt kyytiin, vaikka siitä haaveilin. Silti maailma avartui aika lailla. Oli rippikoulukesä, ensimmäinen pitkä ulkomaan reissu ilman vanhempia ja muutenkin maailma oli auki ja avara.

Nyt on arkityötä, opiskelua, työnhakuprosessi, luottamustoimia, (joista yhdestä oli pakko lintsata eilen), talkootyötä, ajo-opetusta, parturiin pitäisi ehtiä, tutun koira hoidossa, kaupassa olisi syytä käydä vappueväät hakemassa, joku puhui ikkunan pesusta ja pihatöitä voisi suunnitella, jos ei olisi iltaisin ihan poikki. Samaan aikaan se junassa matkaava puoliso toivoi jotakin aikaa yhdessä. Myöntelin, että voisi olla kiva?

Mieleen tulee se viisaus, että ajokortteja edeltää pitkät koulut, mutta kuka vaan saattaa ryhtyä parisuhteeseen ja saada vaikka lapsiakin, ilman mitään kunnollista opetusta. Pieni ristiriita tässä sisällä on, kun kevään korvalla tuntuu, että mopo karkaa käsistä. Olen sentään ammattimies, enkä osaa välillä tätä elämän matkaa horjumatta ajaa. Mopokorttiin kuuluu hitaan ajon harjoitus. Se on kuulemma vaikeaa. Kahden viivan välissä ajetaan kävelyvauhtia, eikä saisi liikaa horjahtaa. En ole vielä oppinut.

Nyt otan ohjelmaan tuon kumppanin kanssa koko setin. Tarvitsen teoriaopetuksen, ajo-opetuksen, pimeällä ajon ja liukkaan kelin harjoitukset. Onko tämä se kakkosvaihe?

Aja lapsi hitaasti kauas ja nauti kesästä!
[avatar]

Olen perheneuvoja ja pappi Etelä-Pohjanmaalta. Kotona kanssani asuu neljä eri ikäistä naista, (osa tyttöjä vielä). Täällä päin "puhutaan asioista suoraan". Väite ei tosin pidä ihan aina paikkaansa. Vaikeat asiat ovat täälläkin joskus hankalia ottaa puheeksi. Jos elämässä pitää eksyä ja erehtyä, se on mukavampaa useimmiten kaksin kuin yksin. Siksi kompasteluja on tärkeää jakaa.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top