On aika jälleen tunnustaa omia parisuhdemokia. Yksi pitkän parisuhteen haasteitahan on, että monia juttuja pohjustetaan jo teini-iässä. Ja tämä lahjominen on meidän suhteessamme aloitettu, kun resurssit ja toisen tunteminen on ollut ehkä vähän heikompaa. Toisaalta toiveet ovat olleet epärealistisia suhteessa näihin resursseihin ja käytyihin keskusteluihin, joten muutamia sellaisia hetkiä matkanvarrelle on osunut, etten ihan ole osoittanut kiitollisuutta, ja ehkä saatoin nauraakin, että mitä oikein ajattelit, että kuka tällaisia käyttää.
Aikoinaan samoina teiniaikoina, kun en oikein osannut itseäni ilmaista, annoin vitsillä nimettömäni kokoisen sormuksen, puhuin usein mieltymyksestäni valkokultaan ja tahdostani tulla yllätetyksi.
No kuinkas sitten kävikään, kun olimme oikeasti aikuisia, kun sitä en osannut odottaa, nimettömääni tuli valkokultainen sormus.
Se pieni vitsillä annettu sormus oli matkannut läpi useiden muuttojen. Ei ehkä tarvitse enää kirjoittaa mitä tästä opimme. Eihän?
Hyvää joulua!
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.