Saako avautua (huomenna jo varmasti kaduttaa avautuminen)? Joulurauha-haaste on menossa tällä sivustolla ja tämä yksinhuoltajaäiti puhisee. Ei haasteen vuoksi vaan siitä ajatuksesta, että rauha on nyt aika kaukana. Siis tässä ja nyt – huomenna on todennäköisesti toisin. Ensi yönä nukun Saara Aallon finaalilähetyksen aiheuttaman väsymyksen pois. En yleensä koskaan valvo ja ihan syystä.
Joskus vielä avaudun yksinhuoltajan elämästä ihan kunnolla. Ettei tulisi sanottua liikaa, sanon ihan vaan jotain. Peruspäivässä mennään…aamupalatouhut (pariin koepariin pitää samalla raaputtaa nähnyt-merkintä, iltapäiväkerhon ilmoitus siitä, että iltis on juuri sinä kiireisenä työpäivänä kiinni), tenavat kouluun (eri aikaan tietysti) ja pakkasaamu (auton tuulilasien raaputus, villasukat hukassa).
Hetki aikaa itselle bussissa eli Wilma-viestien tarkistus. Retkipäivää (muista eväsrasia ja juomapullo), jouluhartautta (silitä juhlavaatteet!), kahvit lapsen luokassa (”kiva” ylläri, ilmoitus niin myöhään, etten ehdi töiden takia osallistua). Työpäivä välissä. Lapselta iltapäivällä tekstiviesti: ”Monelta sä tuut, kun mä tarvitsen sun apua yhdessä koulutehtävässä” ja ”Voi on lopussa”. Tuli hännän alla kotiin, tenava iltiksestä, toinen harrastukseensa (taivun vain yhtenä iltapäivänä harrastusäidiksi!). Kotiin, läksyjen tarkistus, ruoanlaitto, keittiön siivous, ruokaa kissoille, pesukoneet pyörimään…
Ja jälkiruuaksi eksältä viesti: ”Sä et sitten ikinä ajattele ku ittees”. Vahingossa menin pyytämään, että jos vaikka toisen kerran neljän vuoden sisään ehtisi lapsen iltapäiväkerhosta hakea. Joulurauhaa sillekin, voi sanonko..
Yksinhuoltajana on paljon huolta rahasta ja toimeentulosta, siitä miten nämä vuodet jotenkin niin eletään, että kaikki selviävät jotenkin tasapainoisina ja täysjärkisinä kuten tavataan sanoa. Ei tässä ihan hirveästi huolehdita omasta kunnosta, ei luoda uraa tai haeta upeita työpaikkoja, jotka vaativat venymistä iltatöihin tai matkustelua. Ei tavata ystäviä ja “hoideta” ihmissuhteita. Kaikelle jää todella vähän aikaa ja energiaa.
Välillä on ihan älyttömän raskasta niin, että itku tulee pelkästä väsymyksestä ja siitä ikävästä, ettei voi jakaa tätä taakkaa kenenkään kanssa. Älkää ihmiset erotko, tekisi mieli sanoa, vaikka oikeasti ajattelen kyllä eri tavalla.
Sillä…kaikesta touhotuksesta ja paljosta vastuusta huolimatta: elämä on nyt hyvää – parempaa kuin pitkään aikaan. Tämä on oma valintani ja olen niin tyytyväinen siitä, että uskalsin tehdä ratkaisuni. Minulla on ihanat lapset, koti, kaksi kissaa, ihana työ ja ihan tavallinen hyvä arki. Tänään saunan jälkeen yöpuvussaan syliin kiivenneen punaposkisen pienen pojan poski omaa poskea vasten – siinä on vähän niin kuin koko elämän tarkoitus pienoiskoossa.
Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa
Vastaa