Kumppania on huomattavasti vaikeampi löytää jos ei kohtaa uusia ihmisiä elämässään. Onneksi valtameri on kaloja täynnä. Ja ihmisvilinässä kävelessään sen toteaa itsekin, että ihmisiä on tosiaan kaikkialla. Mutta silti ei ole aavistustakaan missä heitä kohtaisi. Ongelma, jonka ystävänikin osasi minulle hienosti tiivistää; ihmisiä on ihan kaikkialla, mutta missä niitä tapaa?
Baareista tai clubeilta en esimerkiksi itse mielelläni puolisoa etsi. En esinnäkään tiedä lainkaan kuinka keskustelun siellä aloittaisin. Mutta ennen kaikkea se tuntuisi hölmöltä, koska en itse juurikaan käy baareissa saatika clubeilla. Tuntuisi siis kummalliselta etsiä ihmistä, joka sellaisissa käy. Toki voihan olla, että kohtaisin siellä ihmisen, joka olisi saapunut sinne minun tavoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tai vain toisen ihmisen toivossa. Vähän niin kuin ihmiset totesivat, ettei tinderkään ole kaikille vain pinnallisia ja hetkellisiä suhteita varten, kun mietin ensimmäistä kertaa sinne liittymistä. Toisaalta poistinhan minä sen tinderinkin, taas, sillä se alkoi tuntua liian hakuammunnalta. Liian sekavalta ja epävarmalta.
Tinderin ja baarien jäädessä pois laskuista, ei tahdo enää keksiä mitään, missä muita voisi tavata. Nuoruusvuosina opiskelupaikkaan saapui uusia opiskelijoita joka syksy, kavereiden kavereita kohtasi vähän väliä erilaisissa illanvietoissa ja harratukset toivat elämään uudenlaisia porukoita. Se oli kouluruoan tavoin luksusta, jota ei osannut silloin arvostaa sen ansaitsemalla tavalla. Sitä kaipaa nyt, kun asiat ovat toisin. Suurin osa työpaikoista, kun on romanssien osalta aivan toista maata kuin esimerkiksi koulut. Erilaisia illaviettojakaan ei vietetä enää joka viikonloppuna, eivätkä erilaiset kaveriporukat muutenkaan kokoonnu enää niin laajasti yhteen. Ihmissuhteet ovat stabiloituneet ja syvemmät kohtaamiset rajoittuvat lähipiiriin.
Toki kevyempiä kohtaamisia uusienkin ihmisten kanssa löytyy arjesta koko ajan. On hetkiä julkisessa liikenteessä, kaupan kassoja ja ravintolan tarjoilijoita; ihmisiä, joihin tutustua ja, joista kiinnostua. Se vaatii kuitenkin rohkeuden siirtää kevyempi kohtaaminen uusille urille, ottaa asiat puheeksi ja laittaa itsensä alttiiksi torjutuksi tulemiselle. Se tuntuu hurjalta ottaen huomioon, ettei niissä tilanteissa oikeastaan edes tiedä siitä toisesta ihmisestä mitään.
Vapaa-aikaa viettäessä ja harrastuksissa kohdatessa voi luottaa, että on ainakin jokin yhteinen kiinnostuksen kohde. Silloinkin tilanteen vieminen uusille urille vaatii kuitenkin aloitteen ja uskallusta. Se vaatii myös avoimuutta. Avoimuutta sille, että antaa kiinnostuksen syntyä ja muodostua, ettei vain päätä suhtautua toiseen varmuuden vuoksi neutraalisti tai kaverina. Asia, jota tiedän esimerkiksi itse joutuvani vielä työstämään.
Lopputulemana tuntuukin olevan, että osittain ihmisten tapaamisen tiellä on ihminen itse, pelkoineen ja varovaisuuksineen. Mutta samaan aikaan on mielestäni myös oikeasti ihmetyttävää, että missä ihmiset oikein toisiaan kohtaavat? Ovatko baarin ja tinderin todennäköisyydet sittenkin paremmat kuin mihin esimerkiksi itse nyt uskon, ovatko ihmiset rohkeampia kuin mihin esimerkiksi itse nyt pystyn tai onko jotain mitä en ole itse vielä osannut edes ajatella? Kysynkin nyt siis kaikkien meidän hämmentyneinäkin valtelevien ja parisuhdetta etsivien puolesta teiltä, jotka olette puolisonne nuoruusvuosiennne jälkeen löytäneet, että missä ihmeessä täällä ihmisten täyttämällä planeetalla pääse ihmisiä tapaamaan? Paljastakaa kaikki hyvät tärpit ja bongauspaikat sekä luokaa toivoa, että niitä paikkoja kyllä on.
Itsekseen elävä, parisuhdettaan odotteleva ja kirkon nuorisotyönohjaajana työskentelevä transmies. Elämässäni ihmettelen ja pohdiskelen paljon, erityisesti ilmiöitä ihan arkisten asioiden takana. Tekstejäni löydät täältä joka torstai.