Oikea hetki tehdä töitä suhteen eteen

Työpaikallani oli tällä viikolla koulutusta vuorovaikutustaidoista. Kouluttaja käytti esimerkeissä myös paljon pariskunnan välistä vuorovaikutusta. Sainkin koulutuksesta paljon eväitä työn lisäksi elämään ylipäätänsä. Siinä kuunnellessa ja miettiessä muistin jälleen jotain mikä niin usein unohtuu. Muistin milloin on oikea aika tehdä töitä parisuhteen hyvinvoinnin eteen. Aina.

Oivalsin ensinnäkin sen, että erilaisissa koulutuksissa ja opinnoissa opimme taitoja myös tulevaisuuden varalle. Mietimme miten olisi hyvä toimia sitten joskus. Voinhan siis minäkin, vaikken parisuhteessa tällä hetkellä ollakaan, oppia ja miettiä miten parisuhteen hyvinvointia voisin sitten tulevaisuudessa edistää. Toki, kuten kaikessa opitussa, myös tässä minun tulee olla valmis myös soveltamaan oppimaani ja ajatuksiani sitten, kun parisuhde todella tulee toisen oppeineen, ajatuksineen ja ominaisuuksineen kohdalle. Haittaa enakkoon miettimisestä ja toimimisesta tuskin kuitenkaan on.

Mietin myös sitä kuinka padotut tunteet ja ajatukset ruokkivat helposti itseään sekä saattavat sitten purkautua ulos epäkypsänä tunteiden purkauksena. Kuinka on siis viisaampaa puhua asioista asiallisesti heti eikä odottaa tilanteen kärjistymistä. Sama pätee parisuhteeseen. Sen eteen on hyvä tehdä työtä vaikkei kriisejä tai suurempia ongelmia olisikaan. Ennakoiva työ ja hyvinvoinnista huolehtiminen voikin olla ennaltaehkäisemässä monelta kriisiltä tai ongelmalta.

Vaikka vuorovaikutus onkin suuressa roolissa joka päiväistä työtäni ja saatan siitä itsekin kouluttaa, niin sain koulutuksesta silti erittäin paljon. Toinen ihminen tarjoaa aina uudenlaista näkökulmaa ja tapaa sanoittaa asioita. Sen lisäksi ammattilaisilta voi usein löytyä vielä niin paljon lisää asioita, joita ei ole itse tiennyt tai osannut ajatella. Se ei kuitenkaan kerro omasta avuttomuudesta. Päinvastoin. On viisasta osata hyödyntää muiden olemassa oloa ja osaamista omien taitojen kartuttamiseen. Niinpä parisuhdetyön hyödyntämistäkään ei tulisi kavahtaa. Parisuhdekurssille tai -leirille osallistuminen ei tarkoita, että suhde olisi retuperällä. Sen sijaan se voi tarkoittaa, että pari tahtoo esimerkiksi panostaa parisuhteensa hyvinvointiin sekä hyödyntää tilaisuuksia oppia uutta itsestä, kumppanista, suhteestaan ja suhteista ylipäätänsä. Parisuhdetyö on olemassa, jotta sitä voitaisiin hyödyntää.

Opin paljon asioita, jotka haluaisin muistaa tulevassa parisuhteessani. Tiedän osan kuitenkin varmasti unohtuvan viimeistään haastavien aikojen kohdalla, niinpä asioiden äärelle täytyy palata ennen sitä. Haluankin voida parisuhteen löydyttyä hyödyntää esimerkiksi kirkon parisuhdetyötä monenlaisissa vaiheissa suhdettani. En vain surussa ja haasteissa vaan myös ilossa ja arjessa. Haluan oppia ja kehittyä. Saada muistutuksia ja herätyksiä. Tahdon tarttua tulevaan suhteeseeni ja todeta, että olen valmis tekemään töitä sen eteen joka hetki, en vain silloin jos ero tuntuu uhkaavan. Onnellinen parisuhde ei ole itsestäänselvyys, se on kaunis yheteinen tuotos.

Tietoa

Itsekseen elävä, parisuhdettaan odotteleva ja kirkon nuorisotyönohjaajana työskentelevä transmies. Elämässäni ihmettelen ja pohdiskelen paljon, erityisesti ilmiöitä ihan arkisten asioiden takana. Tekstejäni löydät täältä joka torstai.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top