Blogiarkistot

Aikuinen rakkaus ottaa vastuuta itsestä ja suhteesta

Otsikkoa voisi heti alkuun lähteä miettimään, että mikä ihmeen aikuinen rakkaus. Se on nyt ihan oma määritelmäni suhteelle, jossa kyse on nimenomaan aikuisten parisuhteesta. Olkoon aikuinen se, joka itsensä aikuiseksi määrittelee. Itselleni aikuisuus parisuhdemielessä tarkoittaa elämää nähneiden, kolhujakin saaneiden, ehkä

Mikä tekee hyvän puolison?

Paras puoliso

Nyt kun sattuu olemaan hääpäivä, on hyvä seisahtua miettimään toista puolisona. Millaisen ihmisen kanssa oikein olen naimisissa, ja millainen hän on avioliitossa? Heti voin sanoa saman, minkä hänellekin toisinaan muistan todeta: hän on hirmu hyvä parisuhteessa. Hän on minusta aivan

Aikuistu ja riitele sitten kuin aikuinen #riiteleminen

Fiksuja riitoja

Mitä syvemmin onnelliseksi itsensä tuntee, sitä alttiimpi on kokemaan muitakin tunteita. Voimakkaasti kokeminen merkitsee voimakkaita tunteita. Voimakkuuden takia moni epäröi rakastamiseen uskaltautumista ylipäätään. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä mitä syvemmin ja avoimemmin uskaltautuu rakastamaan, sitä haavoittuvampaan asemaan itsensä antaa joutua.

Ei jaksaisi tapella

Olen pitänyt yhtä avopuolisoni kanssa nyt kolme ja puoli vuotta, emmekä ole vielä kertaakaan riidelleet. Tottahan toki me välillä mökötämme toisillemme tai pahoitamme vahingossa toisen mielen, mutta ääntä emme ole koskaan joutuneet toisillemme korottamaan, eikä yksikään astia ole mennyt keittiössä

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top