Blogiarkistot

Aikuistu ja riitele sitten kuin aikuinen #riiteleminen

Fiksuja riitoja

Mitä syvemmin onnelliseksi itsensä tuntee, sitä alttiimpi on kokemaan muitakin tunteita. Voimakkaasti kokeminen merkitsee voimakkaita tunteita. Voimakkuuden takia moni epäröi rakastamiseen uskaltautumista ylipäätään. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä mitä syvemmin ja avoimemmin uskaltautuu rakastamaan, sitä haavoittuvampaan asemaan itsensä antaa joutua.

Katso teiniä, joka rakastaa

Kun peruskoulun aikoihin alkaneissa seurustelusuhteissani puhuin tulevista häistä ja ikuisesta rakkaudesta muistuttivat aikuiset, että on hyvä varautua siihenkin, että suhteet saattavat myös päättyä. Se suututti. He eivät ymmärtäneet, että olin löytänyt sen aidon ja ikuisen rakkauden. Kun parisuhteet sitten hetken

Se on ite, joka haukkuu toista!

Lapsikin sen tietää, mistä parisuhderiidassa on usein pohjimmiltaan kysymys. Hiekkalaatikolta asti strategiana on ollut pistää toisen kannettavaksi se, mitä itsessään ei halua nähdä. ”Itekii teit silleen” tai ”En se minä ollut” ovat myös aikuisten välisen välienselvittelyn perusrepliikkejä. Kukapa muuten rakastuessaan

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top