Arkistot kuukausittain: maaliskuu 2017

Keskustelua koskettelusta

Olen kirjoittanut aiemmin sukuelinpreferenssistä, eli siitä mitä ihminen toivoisi löytävänsä kumppaninsa housuista. Yllättävän usein esimerkiksi siitä keskustellessa, joku toteaa, ettei hänellä muutoin olisi mitään ongelmaa seurustella esimerkiksi sellaisen transsukupuolisen kanssa, joka ei ole käynyt sukuelinkirurgiassa, muttei vain tiedä miten häntä tulisi

Puhu sinä, minä kuuntelen

”Pieni lapsi istuu ostoskärryn istuimessa ja selittää antaumuksella omaa tarinaansa. Vanhempi lappaa kärryyn tavaraa ja samalla sanoo jotakin ikään kuin olisi juonessa mukana. Mutta lapsi ei tyydy tähän vaan vaatii aikuisen huomiota ja selvempää osallistumista tarinan kuunteluun. Lapsi tarkistaa kysymyksillään

Kuinka kauniiksi parisuhteessa voikaan kasvaa!

Rakkaus on uutta luovaa. Ja rakastettuni kanssa minä olen paras itseni. Sellainen voi olla rakkauden lahja. Helsingin Sanomat julkaisi eilen artikkelin, jonka mukaan ihmisen persoonallisuus voi muuttua aikuisuudessakin aiempaa arvioitua enemmän. Voimakkaat kokemukset muovaavat ihmistä niin paljon, että sillä on

Otsassani lukee sana ”äiti” ja muita kumppanimagneetteja

Monella on taipumus löytää yhä uudestaan samankaltaisia kumppaneita. Niin minullakin. Puhumattomat ja alivastuulliset miehet ovat olleet minun erityisaluettani – vähän kamalaa sanoa näin, mutta oikeasti se on niin. Syykin alkaa olla selvillä ja tietenkin se liittyy lapsuuteen. Tuttu on turvallista.

Valta ja kasvatus

On tärkeää, että vanhempi päättää lapsen asioista. Ymmärrän kyllä sen, mutta se ei ole minusta ihan yksinkertaista. Vanhemmuudessa joutuu mielestäni pohtimaan suhdettaan valtaan. Vain sen oivallettuaan voi minusta onnistua ohjailemaan jälkikasvuaan oikeaan. Mikä mielestäni oikeuttaa valtaan? Se, että tietää ohjattavaansa

Rakkaudessa vain tämä hetki on totta

Ilmassa pientä pakkasta. Kävelemme vanhan koiramme kanssa pitkin radan vartta. Välillä se haukkuu vastaan tulevia vedettäviä matkalaukkuja, hiljaisia lajitovereita. Mutta sen hajuaisti toimii, vaikka muut aistit ovat hiljalleen hiipuneet. Mies haistaa alakuloisuuteni. Mikä on? Pala kuristaa kurkkua. Päälle viisikymppisen suusta

Lupa juhlia!

Eilen söin rutkasti kakkua ja join lasillisen kuohuvaa. Oli päivä, jota olin monen muun ihmisen tavoin odottanut. Tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan. Parit sukupuoleen katsomatta ovat viimein Suomessa juridisesti saman arvoisessa asemassa. Samaan aikaan takaraivossa jylläsi tietoisuus tilanteesta kirkossa. Epäselvyyksistä. Ristiriidoista.

Liian vähän aikaa?

Liian vähän aikaa. Ei ehdi, ei jaksa. Arki on yhtä kaaosta. Töitten lisäksi pitäisi vielä laittaa ruokaa, siivota, kuljettaa lapsia harrastuksiin ja itsekin harrastaa. Pitäisikö jossain välissä viettää aikaa puolisonkin kanssa ja hoitaa parisuhdetta? Kannattaako edes? Elämä tuntuu olevan täynnä

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top