Pieni Tinder -tutkielma

Olen kaverini luona kylässä. On lauantaiaamu. Kaveri makaa sohvalla väsyneenä, mutta onnellisena, koska hän oli eilen illalla viime yönä treffeillä. Minä makaan sohvan toisessa päässä ja lataan Tinderin useamman kuukauden tauon jälkeen. Minäkin haluan olla väsynyt, mutta onnellinen! Päättäväisenä selaan miespakkaa. Aion pussata niin montaa sammakkoa, että joku niistä muuttuu prinssiksi. Vaikka oikeasti eivät he ole sammakkoja, he ovat kivoja ja kiinnostavia miehiä, mutta jostain syystä heistä ei koskaan tule minun omiani. Teidän iloksenne teen pienen Tinder-tutkimuksen ja kirjaan ylös huomioni.

Suppean otannan perusteella voin kertoa seuraavaa: Noin kolmeakymmentä vasempaan pyyhkäisyä kohti tulee yksi pyyhkäisy oikealle. Näistä kaikista ei tietenkään tule mätsejä, mutta noin kolmensadan profiilin läpi kahlaamisen eli kymmenen oikeaan pyyhkäisyn seurauksena minulla on kerättynä viisi miestä. Niistä yksi poistaa minut välittömästi. (Hei, tuo oli törkeää!) Neljästä kaksi on ulkomaalaisia. He molemmat aloittavat keskustelun heti mätsin tultua. Toisen kanssa jutellessa tajuan, että meillä ei ole kauhean paljoa yhteistä kieltä. Suomalaisista molemmille laitan itse viestiä. Toinen ei vastaa, vaikka sovellus näyttää hänen olleen paikalla nolla minuuttia sitten. Toinen ei vielä ole nähnyt viestiäni. Aika epätodennäköistä, että saisin täksi illaksi treffejä. Aikaa Tinderin selaamiseen olen käyttänyt nyt puolitoista tuntia. (Hirveää tuhlausta!)

Valikoiminen tapahtuu yleensä nopeasti ja intuitiivisesti, mutta kun pysähdyn miettimään syitä, kaikkien hylsyjen taustalla on ihan järkevä selitys. Hylsy tulee esimerkiksi mikäli mies on kaikissa kuvissa aurinkolasit päässä, sillä ihmisen silmät täytyy nähdä. Sali- tai muut pullisteluselfiet aiheuttavat hylsyn. Liiallinen alkoholin näkyminen kuvissa sekä huumeiden, autojen, aseiden, kalojen, lasten tai naisystävien kanssa poseeraaminen tarkoittavat myös nou nouta. Suttuiset kuvat, vain yksi ei-kovin-informatiivinen kuva tai jotenkin tosi tosi epäesteettiset kuvat tarkoittavat pyyhkäisyä vasempaan. Tekstissä ei saa olla kirjoitusvirheitä, sen täytyy olla jollain kielellä, jota osaan ja siinä ei saa olla hämmentävän paljon hymiöitä, huonoja vitsejä tai ylipositiivisia lainauksia. Sellainen tyyppi ei varmasti ymmärtäisi eikä kestäisi sarkasmiani. Jos toisen kiinnostuksen kohteet ovat kokonaan erit kuin itsellä tiedän, ettei meidän kannata edes yrittää. Esimerkiksi hankenilaisella golfin pelaajalla, joka harrastaa nopeita autoja ei ole kanssani kovin paljon yhteistä. Kaikki kullin kokoon tai lempiseksiasentoihin viittaavat kuvat tai tekstit tarkoittavat myös punaista ruksia. Umpimielisen, vihamielisen, epävarmuuttaan hassunhauskojen poseeraamisten taakse peittävät tai hyvin itseään täynnä olevan näköiset miehet eivät myöskään pääse jatkoon. Sydämiä saaneille miehille on yhteistä, että he ovat kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta, pitävät itsestään, ovat kilttisilmäisiä ja ainakin profiilin perusteella vapaita. Heitä kaikkia voisin kuvien perusteella pussata. Se tuntuisiko siltä tavatessa onkin toinen juttu ja se selviää vain tapaamalla.

Deittailu on helkutin työlästä. Vaikka muuten pidän uusien ihmisten tapaamisista ja tutustun helposti, deittailu on vaivalloista. Se, että on selkeästi arvioinnin kohteena ja myös itse mittailee toista kuluttaa ihmistä. Toivon yhteyden syntyvän nopeasti ja yhdessä vietetyn ajan olevan helppoa ja hauskaa. Tiedän olevani aika kärsimätön, mutta väitän, että näissä jutuissa kannattaa luottaa fiilikseen. En jaksa säätämistä tai pelaamista, mutta se ei tarkoita, että pitäisi samantien sitoutua. Niin monen ihmisen kanssa löydän jaetun olemisen tavan jo parin minuuttia ensikohtaamisesta, että ajattelen voivani odottaa sen tapahtuvan myös treffeillä. Vai toimiiko deittaillessa joku ihan muu logiikka kuin elämässä yleensä?

Olen käynyt aika monilla treffeillä siihen nähden, että aloitin koko homman vasta nelisen vuotta sitten. En ole koskaan seurustellut. Kuulen Maija Vilkkumaan laulavan päässäni: kummaa miten et saa rakastumaan / itseesi et ainuttakaan / yhtään ketään / miten säälittävää. Kukaan ei ole koskaan ilmaissut kiinnostustaan minuun silloin, kun minä olen ihastunut heihin. Minä en ole koskaan kiinnostunut niistä miehistä, jotka ovat olleet ihastuneet minuun. Olen kyllä yrittänyt. Yksin Luoja tietää, miksi se menee niin. Minä voin vain arvailla ja jatkaa pussailua.

Joensuulainen kuvataideopettaja, teologian opiskelija, kansalaisaktivisti ja luottamuksen pyhiinvaeltaja aka köyhä. Kirjoitan parisuhdeblogiin täysin ilman omakohtaista kokemusta parisuhteesta, vähän samaan tapaan kuin katolinen, selibaattiin sitoutunut pappi antaa avioliittoneuvontaa.

41 comments on “Pieni Tinder -tutkielma
  1. zoonjunty sanoo:

    all elderly patients and unselected for ER, who reported response rates of 37 81, with a duration of 1 dapoxetina comprar online

  2. Appeaffon sanoo:

    The opportunity to obtain long term almost 30 year follow up data on a large diverse cohort of initially normotensive and hypertensive individuals has provided insight into factors associated with subsequent mortality tamoxifen long term side effects

  3. eldergy sanoo:

    It might be a good idea to find a veterinarian that practices hospice and palliative care in your area and have them assess your dog clomiphene citrate for men Hooda S, Vester Boler BM, Kerr KR, Dowd SE, Swanson KS

  4. Queuesy sanoo:

    buy clomid without prescription uk In all cases, your pet s withdrawal from Prozac should be conducted under the supervision of a veterinarian

  5. JoignZorn sanoo:

    where can i buy methotrexate Early Menstruation, Late Menopause, Never Having Been Pregnant

  6. inquiff sanoo:

    In the same realm, it is even more invincible how to buy levitra

  7. aNgeskzek sanoo:

    priligy amazon uk a Sagittal CT image of the abdomen shows parastomal hernia with a prolapsed ileal loop arrow

  8. FreeNcy sanoo:

    Wethington SL et al 2008 Improved survival for fallopian tube cancer a comparison of clinical characteristics and outcome for primary fallopian tube and ovarian cancer cialis from india

  9. inpulky sanoo:

    priligy where to buy 1993 Feb; 11 2 345 50

  10. praibly sanoo:

    viagra yellow pill 2020 Mar 6; 15 134 138

  11. jargots sanoo:

    00378 5353 Perphenazine Mylan Pharmaceuticals Inc clomid dosage Frazier JL, Lee J, Thomale UW, Noggle JC, Cohen KJ, Jallo GI

  12. Biptskepe sanoo:

    doxycycline for sale online Slippery elm may help relieve minor cough or sore throat, but there is no evidence it can treat infections, cancer, or other serious medical conditions

  13. Alcorry sanoo:

    One hundred and twenty four out of the 146 84 lasix half life The first step is to evaluate what you re spending your time doing now and learn to make sacrifices

  14. lamButt sanoo:

    Estheticians who believe they should be advising clients to use products with ingredients to fight off hyperpigmentation during chemotherapy as a norm are not really delving into specifics regarding the drugs what may cause hyperpigmentation during chemotherapy priligy generico

  15. incabbemn sanoo:

    As the number of positive nodes increases, so does the likelihood of relapse stromectol tablets

  16. Nutrist sanoo:

    cheapest cialis 20mg phenergan duphalac bulk oral solution uses in hindi Taunton born Buttler opted to leave his local side in a bid to further his career as a wicketkeeper after competing with team mate Craig Kieswetter for a regular spot behind the stumps at Somerset

  17. Addehinue sanoo:

    Over- the- counter pain relievers like ibuprofen may also be helpful. what does doxycycline look like Treatment of mucocutaneous side effects.

  18. beinuerve sanoo:

    Rarely, if the Estradiol goes too low, then the man may experience ED. is tamoxifen a chemo drug A procedure in which the zona pellucida outer covering of the embryo is partially opened, usually by application of an acid or laser, to facilitate embryo implantation and pregnancy.

  19. Jurreda sanoo:

    how much does clomid cost ERО± expression was also distinct in human BPH compared to normal prostate, with epithelial ERО± increased and stromal ERО± decreased.

  20. jeptilk sanoo:

    tadalista vs cialis Retail price 231

  21. Traicisse sanoo:

    However, treating erectile dysfunction isn t cheap cialis 5 mg by George Kirtley Tim Shaw – Narrative short

  22. Effelfber sanoo:

    Verywell Michela Buttignol Getty Images where to buy priligy Whichever is your preferred method of payment you can count on being able to get whatever you want

  23. Bedovaddy sanoo:

    Medical Information buy cialis uk

  24. Daida sanoo:

    Täähän on ihan kuin mun kirjottama teksti :O Aivan samat fiilikset!

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top