Blogiarkistot

Miltä lapsesta mahtaa tuntua, kun vanhempi roikkuu Tinderissä?

Olin 8-vuotias, kun vanhempani erosivat. Eron jälkeen alkoi elämässäni aikakausi, joka muutti ihan kaiken. Varmuuden ja normaalin tilalle tulivat epävarmuus ja epänormaali. Vihasin liian nopeasti kuvioihin tullutta isäpuolta koko sen kymmenen vuotta, jonka hän elämässämme viivähti – eikä hän suinkaan

Pitääkö lasikengän sopia ihan justiinsa?

Melkeinpä jokainen meistä on kuullut sadun Tuhkimosta; ilkeästä äitipuolesta, kateudesta, kurpitsakärryistä ja onnellisesta lopusta. Olen aikuinen, mutta rakastan edelleen tätä satua ja montaa muutakin sellaista satua, joka päättyy sanoihin: ”Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka”. Tuhkimo-sadun prinssi kulki pitkin

Tinder muisteloita – Osa IV: Tinderin ahdistus ja ärsytys

Tutkailin menneenä kesänä vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä, kolmannessa profiilia ja tässä viimeisessä pohdin tinderin ahdistusta ja ärsytystä.

Onko sinkkuus ongelmasi? Kuuden kohdan ohjelma kumppania odottavalle.

Elin neljä vuotta sinkkuna avioeroni jälkeen ja koin sen tuskallisen yksinäisenä ja tarkoituksettomana aikana. ”Älä tee niinku mä teen”. Avioeroni jälkeen tein sinkkuudesta itselleni ongelman pitkäksi aikaa. Tässä pientä pohdiskelua aiheen äärellä. Älä tee sinkkuudesta itsellesi ongelmaa Ongelmatilanteeseen harvoin auttaa

Tinder muisteloita – osa III: Profiili

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä ja tänään profiilia. Tinder-profiiliilissa näkyy nimi ja ikä. Siihen voi

Tinder muisteloita – osa II: Tinder-treffit

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin mistä Tinderissä ylipäätään on kyse. Tänään muistelen pohdintojamme tinder-treffien ihmeellisestä maailmasta. Edes parit tinder-treffit. Se oli

Tinder muisteloita – osa I: Mitä ja miksi?

Tutkailin vanhoja keskusteluja, joita olin käynyt ystäväni kanssa Facebookissa.Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Olen ollut tinderissä kolmesti. Applikaatioon liittyy monen mielessä myös paljon ennakkoluuloja; irtosuhteita ja härskeilyä. Ja onhan se toki siihenkin

Pieni Tinder -tutkielma

Olen kaverini luona kylässä. On lauantaiaamu. Kaveri makaa sohvalla väsyneenä, mutta onnellisena, koska hän oli eilen illalla viime yönä treffeillä. Minä makaan sohvan toisessa päässä ja lataan Tinderin useamman kuukauden tauon jälkeen. Minäkin haluan olla väsynyt, mutta onnellinen! Päättäväisenä selaan miespakkaa. Aion pussata

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top