Blogiarkistot

Erossa olemisesta ja ikävästä

Lapselle erossa oleminen on vaikeaa. Mitä pienempi lapsi sitä heikompi on hänen kykynsä pitää mielessään häntä hoivaavaa aikuista. Jos pieni lapsi joutuu olemaan ikätasoonsa nähden liian pitkään erossa hän ei osaa ikävöidä vaan hän tipahtaa yksin jäämisen kauhuun. Rakastetun läheisyys

Rakastaa vai tulla rakastetuksi?

Onko tärkeämpää rakastaa vai tulla rakastetuksi? Kuoleman koskettaessa vastaus tuntuu vahvana mielessä. Tätä mietimme äitini kanssa alkuviikosta, kun mummini, joka esimerkiksi antoi vinkkejä parisuhteeseen eräässä blogissani, menehtyi viikonloppuna. Hän meni vaarini, oman rakkaansa, luo. Hänen kohdallaan ikävä päättyi. Me kohtaamme sen uudenlaisena.

Aggressio! Päästä päästä irti jo!

Yksin eläminen tekee minut välillä kauhean vihaiseksi. Vihalle on vaikea löytää hyvää kohdetta. Vihaan lapsuuteni ja nuoruuteni kasvuympäristöä. Sitä samaa, jota myös rakastan. Vihaan seksuaali- ja sukupuolinormeja, jotka minulle on opetettu. Vihaan sitä tosiasiaa, että en ole elänyt nuoruutta, johon olisi sisältynyt

Pakkosterilisoitu transmies kirjoitti kirjeen syntymättömille lapsilleen

  Suomen nykyinen lainsäädäntö vaatii, että transsukupuolisen tulee olla lisääntymiskyvytön, jotta hän voi vahvistaa juridisen sukupuolensa. Tästä on tullut Suomelle sanomista niin Amnestylta kuin YK:n kidutuksen vastaiselta erityisraportoijalta. Ymmärrettävästi. Lisääntymiskyvytön. Aloin sisäistää asiaa kunnolla vasta jokin aika sitten. En tulisi

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top