Blogiarkistot

“Sinulle, minulle ja itselleni”

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”. Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme

Onnen häivähdyksiä

Ajan jakaminen eri tarpeiden kesken on mielessäni jatkuvan tarkkailun alla. Tuntuu, että tunnit loppuvat lähes joka päivä kesken. Enkä luule olevani asiassa yksin: kuluvalla vuosituhannella päivittäisten valintojen määrä on monikymmenkertaistunut. Jokainen joutuu puntaroimaan entistä huolellisemmin, miten rajatun ajan käyttää. Tärkeitä

Tunnetko myötätuntoa kumppaniasi kohtaan?

Valmistelen parhaillaan erästä luentoa, jonka teemana on myötätunto työelämässä. Siinä sivussa vilahti ajatus myös parisuhdetematiikan puolelle. Monesti parisuhteissa, ainakin niissä huonosti voivissa, taistellaan paljon vallasta, siitä kumpi saa sanoa viimeisen sanan ja nousta seisomaan toisen olkapäille. Yritetään korottaa itseä toisen

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top