Blogiarkistot

“Sinulle, minulle ja itselleni”

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”. Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme

Tulipa repäistyä

  On ihanaa tulla nähdyksi hyvänä ja kauniina, mutta parasta on tulla rakastetuksi myös tyhmänä ja omapäisenä, siis kokonaisena. Ollessani neljävuotias opin tästä tärkeän läksyn. Olin yökylässä ihailemieni serkkujen luona. Minua kymmenen vuotta vanhempi serkku antoi minun tutkia tavaroitaan ja

Miltä pettymys tuntuu?

Minua on kuljetettu kohti yhden tunteen tiedostamista jo jonkin aikaa. Havahduin asiaan ihmisen kautta, joka on aiheuttanut minulle lukemattomia pettymyksiä; pieniä ja isoja. Tämä ihminen on käyttäytynyt monesti tavalla, joka loukkaa ja saa mieleni pahoittumaan. Pettymykseksi en olisi ihan ensimmäisenä

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top