Blogiarkistot

Syyllisyys parisuhteessa #tunteet

Parisuhde on aina kasvusuhde. Alkuliidon jälkeen alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin niitä asioita, joihin juuri kyseisessä suhteessa tulee kiinnittää huomiota. Oma suhde saattaa aikaa myöten muuttua käsittämättömäksi sekamelskaksi tai mössöksi; enää ei välttämättä saada kiinni siitä, koska vaikeudet alkoivat tai muutos

Älä anna syyllisyydelle liikaa tilaa

Syyllisyys muuttaa lapsen mukana taloon, jos ei ole siellä jo asunut. Se moikkailee aina, kun pitäisi tehdä jotain tai jättää jotain tekemättä. Pullea vaippa muistuttaa, ettet sinä ole sitä vaihtanut. Sormiruokailija kakoo, jos keskityt haarukoimaan makaroniasi omaan suuhusi. Kun sinä

Aivan sairasta!

Varmaan monikin asia on sairasta, mutta puhun nyt puolisosta. Hän on sairaslomalla. Yleensä näistä ei tässä maassa paljon huudella. Varsinkin jos vika on ylä- tai alapäässä, sitä on viisaintakin joskus peitellä. Aina ei kaikki avoimuus ole hyväksi. Nyt on kyse

Kuusi käskyä parisuhteen päättäjälle

[avatar] Rakkaus on ihanaa ja hyvä parisuhde elämän suuri lahja. Joskus elämä kuitenkin menee niin, että toinen haluaa, syystä tai toisesta, lopettaa suhteen. Työni kymmenien eroryhmien vetäjänä sekä eropäätöstä pohtivien ja eron jälkeen itseään kasaavien ihmisten terapeuttina on opettanut minulle

Tulipa repäistyä

  On ihanaa tulla nähdyksi hyvänä ja kauniina, mutta parasta on tulla rakastetuksi myös tyhmänä ja omapäisenä, siis kokonaisena. Ollessani neljävuotias opin tästä tärkeän läksyn. Olin yökylässä ihailemieni serkkujen luona. Minua kymmenen vuotta vanhempi serkku antoi minun tutkia tavaroitaan ja

Metatyö ja syyllisyys

Metatyö, metatyö, metatyö. Tämän sanan teki tutuksi MHL:n Jenny Lehtinen. (Jos et tiedä mistä on kyse, niin lue kolumni täältä ) Meidän perheessä tästä aiheesta on käyty keskusteluja jo ennen lasta. Meillä mies on siistimpi osapuoli ja laittaa tavarat paikoilleen,

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top