Arkistot kuukausittain: toukokuu 2017

“Sinulle, minulle ja itselleni”

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”. Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme

Oma rakas riita #riitely

Tällä viikolla blogeissamme käsitellään riitelyä. Heti maanantaina syntyi facebookissa pohdintaa myös siitä miten riiteleminen määritellään. Voit osallistua pohdintoihin tai jakaa ajatuksiasi riitelemisestä blogien kommenteissa, facebookissa tai merkitsemällä #riitely Lehdistä, kirjoista ja netistä löytyy neuvoja ja ohjeita siihen kuinka olisi hyvä riidellä.

Mikä on sinun tapasi riidellä?

En ole koskaan oikein tykännyt riitelemisestä -enkä ole tästä tykkäämisen puutteesta huolimatta voinut välttyä ristiriidoilta. Aika usein ristiriidat ja riitely ovat jotenkin kulkeneet käsikädessä. Vaikka ristiriidat eivät ole lempiteemani, niin niiden esille nostamisen jälkeisestä euforiasta nautin.  Sitä fiilistä ei voi saavuttaa ilman

Aikuistu ja riitele sitten kuin aikuinen #riiteleminen

Fiksuja riitoja

Mitä syvemmin onnelliseksi itsensä tuntee, sitä alttiimpi on kokemaan muitakin tunteita. Voimakkaasti kokeminen merkitsee voimakkaita tunteita. Voimakkuuden takia moni epäröi rakastamiseen uskaltautumista ylipäätään. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä mitä syvemmin ja avoimemmin uskaltautuu rakastamaan, sitä haavoittuvampaan asemaan itsensä antaa joutua.

Me ei olla ikinä riidelty #riitely

Pieni huolenpoikanen hiipii mieleen, kun ajattelen suhdetta, missä ei koskaan riidellä. Näitäkin tarinoita kyllä silloin tällöin kuulee. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, parisuhteissakin. Yhdelle riittää se, että olla möllötetään ja eletään arkea sen enempää puhumatta. Toiselle yhteyden luominen monella tasolla on

Taaperon #tunteet kasvattavat äidin

Meillä on teini!  Siis lähes kaksivuotias taapero… Hän tahtoo ja haluaa. Hän kellahtaa maahan ja huutaa. Häntä ei aina huvita. Aamuisin äidin laittamat housut ärsyttävät enemmän kuin isän laittamat. Näkisittepä sen hymyn, joka kareilee tyttäreni huulilla, kun hän istuu isän

Tunne tarvitsee rohkeutta ja rajoja #tunteet

Opin kätkemään vihantunteeni jo varhain. Kun pienenä tyttönä harvoin suutuin, minulle naurettiin. Minua pidettiin jotenkin huvittavana. Joskus taas kiukkuani kommentoitiin: “Älä ole näsäviisas. Parempi, että olet hiljaa. Kyllä aikuiset tietävät”. Ja minähän olin hiljaa, koska olin kaikkien mielestä rauhallinen ja

Ongelmia kauniissa paketissa #tunteet

Tällä viikolla Rakkauden roihussa pysähdytään erityisesti tunteiden äärelle. Kirjoittajakollegani vinkkasivat tunnelukkosi-testistä. Testistä, jossa voi selvittää omia lapsuudesta ja nuoruudesta päälle jääneitä turhankin hallitsevia selviytymiskeinoja, tunnelukkoja. Oma lopputulos ei ollut tälle lapsuudessa turhankin kiltille mikään yllätys. Kärkisijoilla olivat muun muassa Uhrautuminen, Hyväksynnän

Tunne tarvitsee toivoa ja tilaa

Tunteet ovat kuin elämän vireänä pitävä moottori. Liian kiireessä niillä on taipumus piiloutua: ihminen ei ehdi makustella, miltä asiat sinusta tai minusta tuntuvat. Elämään hiipii raadannan maku. Tunne tai pikemminkin sen vaimeneminen on merkki: elämää pitää hidastaa. Leppoistaminen palauttaa vähitellen

#Tunteet – Suudelmia kaikille sadoille rakastettuni erityisyyksille

Rakkaani sadat ihanat erityisyydet

Iltamyöhällä eilen meillä oli ihan hassu hetki. Vaikeasti selitettävää kyllä, mutta se alkoi puolisoni vitsailusta, johti painiin ja päätyi siihen, että nauroimme aivan katketaksemme. Kun vähän tokenimme, sanoin epäileväni, että hän oli suunnitellut asiaa ainakin minuuttien ajan, mutta hän sanoi

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top